Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 485


 

Yritystonttikampanja 2021, kampanjan jatkaminen

 

Kunnanhallitus 07.06.2021 § 236 

 

 

Tohmajärven kunnan teollisuus- ja yritystonttien hinnoittelusta päättää kunnanhallitus.

 

Teollisuus- ja yritystonttien hinnoittelusta päättää kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuusto on päättänyt tonttin hinnoittelusta 15.4.2013, 40 § seuraavasti:

 

 "Kunnan teollisuus- ja yritystontit kunnanhallitus määrittelee pääsääntöisesti erillispäätöksin."

 

Tohmajärvellä on ilmennyt tarvetta erilaisista liiketiloista yritystoiminnan tarpeisiin. Tohmajärven kunnalla on liikenteen näkökulmasta erinomainen saavutettavuus, kunnan läpi kulkee vt. 6 ja vt. 9, lisäksi Niiralassa sijaitsee kansainvälinen rajanylityspaikka henkilö- ja raideliikenteelle. Teollisuus- ja yritystontteja sijaitsee Tohmajärvellä Kemiessä, Niiralassa ja Tikkalassa Hölhön alueella. Tohmajärven kunta tarjoaa kaikki kunnan omistamat teollisuus- ja yritystontit euroa/tontti hintaan 31.12.2021 saakka. Kunnanhallitus pyytää ostotarjouksen yhteydessä tontin ostajalta liiketoimintasuunnitelman. Kunnanhallitus pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tontin ostotarjous.

 

 

Asian valmistelija

 vs. kunnanjohtaja

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää valtuustolle, että kaikki kunnan omistamat teollisuus- ja yritystontit myydään euro/tontti hintaan 31.12.2021 saakka. Kunnanhallitus pyytää ostotarjouksen yhteydessä tontin ostajalta liiketoimintasuunnitelman. Kunnanhallitus pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tontin ostotarjous.

 

Käytiin yleiskeskustelu yritystonttien myymisen ehdoista ja markkinoinnista.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.  

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 21.06.2021 § 61 

 

Esityslistan asia n:o 10. 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.  

 

 ________

 

Kunnanhallitus 07.12.2021 § 485  

252/07.02.00.02/2021 [Yritystonttien hintojen määrääminen]  

 

Kunnanhallitus esittää Teollisuus- ja yritystonttien myyntikampanjan jatkamista 30.9.2023 asti.

 

Asian valmistelija

 kehittämispäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kaikki kunnan omistamat teollisuus- ja yritystontit myydään euro/tontti hintaan 30.9.2023 saakka. Kunnanhallitus pyytää ostotarjouksen yhteydessä tontin ostajalta liiketoimintasuunnitelman. Kunnanhallitus pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tontin ostotarjous.

 

Päätös

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kaikki kunnan omistamat teollisuus- ja yritystontit myydään euro/tontti hintaan 30.9.2023 saakka. Kunnanhallitus pyytää ostotarjouksen yhteydessä tontin ostajalta liiketoimintasuunnitelman. Kunnanhallitus pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tontin ostotarjous.

 

 ________