Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 127

Kuntien maksuosuuksien mahdolliset palautukset, päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsitteleminen

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 03.02.2022 § 4 

Kunnat maksavat musiikkiopiston toiminnan kuntaosuuden ennakkomaksuna talousarvion ja perussopimuksen mukaisesti. Mikäli valtionosuus ja tulot ylittävät toiminnasta syntyvät kulut, voidaan tilinpäätöksen perusteella todeta ylijäämää, joka lähtökohtaisesti palautetaan kuntaosuuksia maksaville kunnille. Palautettavat ylijäämät ovat lähtökohtaisesti pieniä, mutta niillä voitaisiin helpottaa kuluvan tilikauden toimintaedellytyksiä. Ylijäämillä voitaisiin mahdollistaa opetussuunnitelman mukaisen lisäopetuksen antaminen määräajaksi tai vastata kuluvan tilikauden oppilaitoksen toimintaan kohdistetuista paikallisista säästötavoitteista.

Asian valmistelija

 musiikkiopiston rehtori

Esittelijä

 musiikkiopiston rehtori Ertolahti-Mertanen Susanna

Päätösehdotus

 Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta esittää sopimuskunnille, että ne antavat suostumuksensa käyttää mahdolliset tilinpäätöksen perusteella todetut ylijäämät lisäopetuksen antamiseen määräajaksi tai kuluvan tilikauden oppilaitoksen toimintaan kohdistuvista paikallisista säästötavoitteista vastaamiseen. Sopimuskuntia pyydetään antamaan lausunnot 28.2.2022 mennessä.      

Päätös

 Hyväksyttiin.

 ________

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 03.03.2022 § 16 

Käsittelyssä olevien ylijäämien paikalliset käyttötarpeet vaihtelevat kunnittain. Musiikkiopisto on esittänyt jokaiselle kunnalle erikseen suunnitelman ylijäämän kohdentamisesta.

 Esittelijä tekee päätösehdotuksensa kokouksessa, koska lausuntoja pyydettiin 28.2.2022 mennessä, joka on esityslistan lähettämisen jälkeen oleva päivämäärä.

 Kaikkien sopimuskuntien lausunnot on saatu kokoukseen mennessä. Kiteen kaupunki ja Rääkkylän kunta ovat ilmoittaneet, että ylijäämä tulee palauttaa. Heinäveden kunta, Liperin kunta, Outokummun kaupunki, Polvijärven kunta ja Tohmajärven kunta ovat antaneet myönteisen lausunnon ylijäämän käyttämisestä paikallisen musiikkiopistotoiminnan kehittämiseen.

 Asiasta käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki päätösehdotuksensa.

Esittelijän kokouksessa tekemä päätösehdotus

 Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta päättää, että ylijäämän käyttö toteutetaan kuntien esittämällä tavalla. Kiteen kaupungin ja Rääkkylän kunnan ylijäämän osuus palautetaan. Muiden kuntien ylijäämä käytetään paikallisen musiikkiopistotoiminnan kehittämiseen. Rääkkylän kunnan osalta musiikkiopiston tuottama ylijäämä vastaa osana Rääkkylän kunnan musiikkiopistoa kohtaan esittämään säästötavoitteeseen.

Päätös

 Esittelijän kokouksessa tekemä päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 ________

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 127  

340/02.02.00/2020 [Talousarvio vuodelle 2021]  

Rääkkylän hyvinvointilautakunta on tehnyt ao. päätöksestä oikaisuvaatimuksen jossa on sanottu mm. seuraavaa:

"Hyvinvointilautakunta toteaa, että Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta ei voi määritellä, kuinka kunta käyttää palautuvan ylijäämän. Ylijäämä kohdistuu vuoden 2021 kustannuksiin ja sisältyy vuoden 2021 tilinpäätökseen, eikä näin ollen ole käytettävissä musiikkiopiston säästötavoitteeseen. Rääkkylän kunta vaatii oikaisua Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan päätökseen 3.3.2022 § 16 siltä osin, jossa johtokunta määrittää Rääkkylän kunnan osalta, että ylijäämä vastaa osana Rääkkylän kunnan musiikkiopistoa kohtaan esittämään säästötavoitteeseen."

Oikaisuvaatmus kokonaisuudessaan on esityslistan oheismateriaalina.

Kuntalain 134.1 §:n mukaan Kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja sen jaoston sekä sen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Oikaisuvaatimus kunnallisen liikelaitoksen johtokunnan 67 §:n 3 momentissa ja liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan 67 §:n 5 momentissa tarkoitetusta päätöksestä tehdään päätöksen tehneelle johtokunnalle. Jos hallintosäännössä on 92 §:n nojalla määrätty, että päätös voidaan ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi, oikaisuvaatimus johtokunnan ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdään johtokunnalle. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.

Kuntalaissa määritellyissä tilanteissa liikelaitoksen johtokunnan päätöksestä tehdään oikaisuvaatimus liikelaitoksen johtokunnalle. Keski-Karjalan musiikkiopisto ei ole liikelaitos. Musiikkiopiston johtokunta on Tohmajärven kunnanhallituksen alainen.  Silloin kun johtokunnan päätökseen haetaan muutosta kuntalain mukaan, johtokunnan päätöksestä tehdään oikaisuvaatimus kunnanhallitukselle.

Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Oikaisuvaatimuksen väitteet laillisuusvirheistä tutkitaan. Jos oikaisuvaatimuksessa on tarkoituksenmukaisuusperusteita, harkitaan oikaisuvaatimuksen hyväksymistä esitetyillä tarkoituksenmukaisuusperusteilla. Oikaisuvaatimukseen annetussa päätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuusvirheitä. Jos oikaisuvaatimus hyväksytään laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella, alkuperäinen päätös joko kumotaan tai sen tilalle tehdään uusi päätös. Silloin kun alkuperäisen päätöksen on tehnyt toinen viranomainen, asiaa ei oikaisuvaatimuksen johdosta yleensä palauteta uudelleen käsiteltäväksi.

Kunnan itsehallinto huomioon ottaen Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan päätöksen 3.3.2022 § 16 kohta "Rääkkylän kunnan osalta musiikkiopiston tuottama ylijäämä vastaa osana Rääkkylän kunnan musiikkiopistoa kohtaan esittämään säästötavoitteeseen" on tulkittava ponneksi, joten oikaisuvaatimus hyväksytään, aiempi päätös kumotaan ja tehdään uusi päätös.

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää, että oikaisuvaatimus hyväksytään, aiempi päätös kumotaan ja tehdään uusi päätös. Kunnanhallitus päättää, että ylijäämän käyttö toteutetaan kuntien esittämällä tavalla. Kiteen kaupungin ja Rääkkylän kunnan ylijäämän osuus palautetaan. Muiden kuntien ylijäämä käytetään paikallisen musiikkiopistotoiminnan kehittämiseen. Rääkkylän kunnalle esitetään ponsi, että Rääkkylän kunnan osalta musiikkiopiston tuottama ylijäämä vastaa osana Rääkkylän kunnan musiikkiopistoa kohtaan esittämään säästötavoitteeseen, että valtionosuuksiin ei tulisi negatiivisia vaikutuksia.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.