Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 320

Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Tikkalan koulun läheisyydessä

Kunnanvaltuusto 12.09.2022 § 64 

Tommi Pesonen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Tohmajärven kunta käynnistää Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa neuvottelut kevyenliikenteenväylän rakentamisesta valtatie 6:n varteen välille Tikkalan koulu - Hernevaarantie.

Aloitteen on allekirjoittanut Tommi Pesosen lisäksi 17 valtuutettua.

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.

Päätös

 Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 ________

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 320  

307/00.02.15/2022 [Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Tikkalan koulun läheisyydessä]                             

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen liikenneturvallisuusryhmälle valmisteltavaksi.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.