Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 403

Business Joensuun ja Tohmajärven kunnan välinen sopimus elinkeino- ja yrityspalvelujen järjestämisestä

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 403  

350/00.04.02/2022 [Business Joensuu yhteistyö]  

KETIn hallituksessa, Keski-Karjalan kunnanhallituspöytien välissä tilaisuuksisissa, kunnahallituksessa ja yrittäjäyhdistysten hallituksen kokouksissa on käyty keskustelua elinkeinopalvelujen järjestämisestä tulevaisuudessa. Keski-Karjalan kuntien hallitukset ovat antaneet omistajaohjaus määräyksen lopettaa Keski-Karjalan kehitysyhtiö Oy:n toiminnan vuoden 2023 loppuun mennessä ja aloittaa neuvottelut elinvoimapalvelujen järjestämisestä Business Joensuu Oy:n kanssa.

KETIn hallitus on tehnyt päätöksen yhtiön toiminnan päättymisestä 12.9.2022 ja päättänyt 26.10.2022 kutsua koolle yhtiökokouksen maaliskuussa 2023 ja esittää yhtiökokoukselle, että yhtiö asetetaan selvitystilaan 1.4.2023 alkaen ja että että yhtiölle valitaan selvitysmies (ja varaselvitysmies) hoitamaan selvitystilan aikaista yhtiön hallintoa ja toimenpiteitä.

Neuvotteluja elinvoimapalveluiden järjestämisessä Business Joensuu Oy:n kanssa on käyty syksyn aikana yhdessä Keski-Karjalan kuntajohtajien ja Business Joensuun johdon kanssa. Kunnanjohtaja on neuvotellut yhteistyöstä myös erikseen Bsuiness Joensuun johdon kanssa. Business Joensuun johto on ollut kertomassa toiminnasta ja mahdollisesta toimintasuunnitelmasta kunnanvaltuuston seminaarissa 21.11.2022.

Yhteistyö lähtee kunnan ja yritysten tarpeista. Kunnassa toimiville yrityksille tarvitaan käytännön läheisiä ja asiantuntevia palveluita niiden perustoiminnan tukemiseen, kilpailukyvyn vahvistamiseen ja yritysten kasvun tukemiseen. Monipuolista asiantuntijuutta edellyttäviin yritysten tarpeisiin on hyvin haasteellista vastata kunnan omin voimin tai yksittäisen palkattavan henkilön toimesta.

Yhtiön palvelut tukevat yrityksiä niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Business Joensuun yhteistyökunnissa toimii kuntavastaavat yritysasiantuntijat, jotka tarjoavat paikalliset yrityspalvelut ja toimivat yhteyshenkilönä koko Business Joensuun asiantuntijajoukkoon ja palveluvalikoimaan. Tohmajärvelle toimii vuoden 2023 alusta kuntavastaava, joka on paikan päällä pääsääntöisesti 1-3 pv/viikossa.

Yhteistyön tarkemmat laatutavoitteet toiminnalle sovitaan Tohmajärven kuntastrategian suuntaisesti, yritysten nykytilanne ja tarpeet huomioiden.

Palvelun vuosihinta muodostuu perusmaksusta, joka kattaa Business Joensuun palvelut, sekä perustamismaksusta. Perusmaksu 24,23 € / asukas (edellisen vuoden ensimmäisen päivän asukasluku). Perustamismaksu 19 250 € / ensimmäinen vuosi. Syyskuun lopun Tilastokeskuskuksen väestötilaston mukaan Tohmajärven kunnan asukasluku on vuoden 2022 vuoden alussa 4242, jolloin vuosimaksun suuruus on 102.783,70 euroa (alv 0%).

Sopimus on voimassa 1.1.2023 alkaen ja on voimassa toistaiseksi. Sopimus voidaan irtisanoa sekä yhtiön että Kunnan toimesta irtisanomispäivää seuraavan kalenterivuoden

loppuun.

Elinkeino- ja yrityspalvelusopimus esityslistan liitteenä.

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus

1) hyväksyy yhteistyön aloittamisen Business Joensuun kanssa 1.1.2023 alkaen, liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti.

2) valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintopäällikön allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen.

3) valtuuttaa kunnanjohtajan ja kehittämispäällikön sopimaan yhteistyön tarkemmat laatutavoitteet.

Merkitään, että puheenjohtaja tiedusteli hyväksytäänkö lisälistan asiat käsittelyyn - hyväksyttiin yksimieleisesti.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 ________