Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 392

Vaikuttamisen kärjet 2024

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 392  

355/00.04.01/2022 [Vaikuttamisen kärjet 2024]  

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on ilmoittanut sähköpostiviestillään 14.10.2022, että se käynnistää vuoden 2024 Vaikuttamisen kärjet asiakirjan laatimisen ja pyytää yhteistyötahojen ja sidosryhmien esityksiä valmistelua varten. Tarkoituksena on tehostaa edunajamista kokoamalla ministeriökohtaisesti maakunnan ajankohtaiset hankkeet ja muut valtion päätöksentekoon liittyvät tavoitteet. Samalla linjataan maakunnan kärkihankkeet.

Nyt laadittava julkaisu ja sen pohjalta tehtävä vaikuttamistyö tähtää vuoden 2024 valtion talousarvioon vaikuttamiseen. Maakunnan toimijoilta toivotaan erityisesti työllisyyttä, investointeja ja kasvua edistäviä sekä yritysten ja kuntien toimintaedellytyksiä kehittäviä esityksiä.

Maakuntaliitto pyytää määrittelemään toiminnan kannalta kaikkein keskeisimmät lähivuosien asiat ja aloitteet. Esitysten tulee sisältää mahdollisuuksien mukaan seuraava informaatio:

1. Esityksen/hankkeen nimi (määrärahan käyttötarkoitus)

2. Kustannusarvio (kokonaiskustannusarvio ja valtion rahoitusosuus / esitetyn määrärahan osuus)

3. Esityksen luonne (määrärahaesitys/lakialoite/muu)

4. Toteuttamisvalmius ja toteutusaikataulu

5. Valtion talousarvion mukainen hallinnonala, johon esitys kuuluu

(pääluokka ja momentti)

6. Toimenpiteiden kuvaus ja esityksen/määrärahan perustelut

7. Yhteystiedot

Tarkoituksena on koota ministeriökohtaisesti ne asiat, joissa tarvitaan maakunnan ulkopuolista päätöksentekoa. Maakunnan omassa päätösvallassa olevia hankkeita (esim. EU-hankkeet) ei sisällytetä Vaikuttamisen kärjet -asiakirjaan. Valtionrahoitustarpeiden ja määrärahaesitysten lisäksi on mahdollista tuoda esille myös muita edunajamistyöhön liittyviä asioita (lainsäädäntö, politiikkalinjaukset ym.).

Edellinen julkaisu (Vaikuttamisen kärjet 2023) on luettavissa maakuntaliiton internetsivulla osoitteessa https://pohjois-karjala.fi/maakunnan-edunajaminen/.. Maakuntaliitto pyytää ilmoittamaan, mikäli asiakirjassa on osaltanne asioita, joiden rahoitus/toteuttaminen on jo varmistunut, tai jotka eivät ole enää muutoin ajankohtaisia. Kuluvan vuoden aikana on onnistuneet edistämään useita vaikuttamisen kärkiin sisällytettyjä hankkeita, joten uusille esityksille on tilaa.

Esitysten tulee olla Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa viimeistään tiistaina 7.12.2022. Esitykset toimitetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa https://link.webropol.com/s/vaikuttamisen-karjet. Maakuntaliitto toivoo laadukkaasti valmisteltuja ja tiiviitä esityksiä. Täydentäviä neuvotteluja kuntien ja muiden maakunnan toimijoiden kanssa järjestetään tarvittaessa. Vaikuttamisen kärjet -asiakirja on tavoitteena hyväksyä maaliskuun 2023 maakuntahallituksessa.

Pohjois-Karjalan Maakuntaliitolle esitetään alueen kärkihankkeeksi 1/2

  1. VT6 parantaminen välillä Joensuu-Onkamo
  2. Kustannusarvio: -
  3. Esityksen luonne: Määrärahaesitys.
  4. Toteuttamisvalmius ja toteuttamisaikataulu: 2024-2026.
  5. Valtion talousarvion mukainen hallinnonala, johon esitys kuuluu: Liikenne- ja viestintäministeriö (talousarvion pääluokka 31).
  6. Toimenpiteiden kuvaus ja esityksen/määrärahan perustelut: Valtatie 6 parantaminen välillä Joensuu - Onkamo tulisi käynnistää mahdollisimman pian. Niiralan rajanylityspaikka on hiljentynyt Ukrainassa käytävän sodan myötä ja Pohjois-Karjalan yritykset tarvitsevat uusia markkinoita muuttuneen toimintaympäristön vuoksi. Vt6:n parantaminen välillä Joensuu - Onkamo lisää yritysten logistisia ja liiketoiminnallisia edellytyksiä pohjoiseen suuntaan. Pohjois-Karjala ja Tohmajärvi, jossa on kansainvälinen rajanylityspaikka, kärsii Ukrainan sodan tilanteesta merkittävästi. Monen yrityksen liiketoiminnan edellytyksenä on ollut sijainti tai liiketoiminta lähellä rajanylityspaikkaa. Yritykset ja ihmiset tarvitsevat muuttuneessa tilanteessa sujuvaa liikkumista pohjoisen ja etelän suuntaan vt6 pitkin.

Tikkalassa on vt6:n välittömässä läheisyydessä uusi yritysalue Sukkela Business Center. Yritysalueelle tarvitaan liittymät sujuvan liikkumisen ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Tikkalan alueella on paljon omakotitaloja ja alakoulu ja uusia asuinalueita suunnitteilla. Vt6:n parantamisen yhteydessä on otettava huomioon myös liikenneturvallisuus ja jalankulkijat, joten pohjoisen suunnasta Hernemäen liittymästä aina Tikkalan koululle asti tarvitaan kevyenliikenteen väylä. Sukkela Business Centerin yritysalue on logistisesti hyvällä sijainnilla, koska se jää myös Joensuu-Helsinki pääradan väliin, joten tulevaisuudessa myös raidepiston rakentaminen yritysalueelle mahdollistaa yrityksille loistavat logistiset edellytykset. Radan kehittäminen lisää vahvasti alueen elinkeinomahdollisuuksia ja vetovoimaa.

  1. Yhteystiedot: Mikko Löppönen kunnanjohtaja, puh. 040 105 4001 mikko.lopponen@tohmajarvi.fi

 Pohjois-Karjalan Maakuntaliitolle esitetään alueen kärkihankkeeksi 2/2

  1. VT9 liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen välillä Niirala - Kemie
  2. Kustannusarvio: -
  3. Esityksen luonne: Määrärahaesitys
  4. Toteuttamisvalmius ja toteutusaikataulu: 2024-2026

  6. Toimenpiteiden kuvaus ja esityksen/määrärahan perustelut: Pohjois-Savon ELY-keskus on laatinut maantielain (503/2005) 18. §:n mukaisen yleissuunnitelman valtatien 9 parantamisesta välillä Onkamo-Niirala (Tohmajärvi). Valtatiestä tulee suunnitelman myötä korkealuokkainen, turvallinen ja sujuva yhteys, joka palvelee sekä rajaliikennettä että tohmajärveläisiä. Valtatien parantamisen yleissuunnitelmalla varaudutaan liikennemäärän suureen kasvuun. Yleissuunnitelma on laadittu yhteistyössä Tohmajärven kunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Liikennemäärien kasvua ei ole odettavissa lähitulevaisuudessa yleisuunnitelman toimeenpano näyttää tämän hetkisessä maailmantilanteessa epätodennäköiseltä. Tohmajärven kunta toivoo, että valtatie 9 osalta voitaisiin keskittyä "Kaurilan mutkien" oikasemiseen vt9 Niiralan päästä Kemieen päin mentäessä. Tohmajärven kuntakesus Kemien kohdalla yritysten toimintaedellytyksiä, liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta tukisi kiertoliittymien rakentaminen Asemantien ja Kauppakadun risteyksen kohdalle ja siitä noin 400 metriä Onkamoon mentäessä Kiteentien ja Tehdastien risteyksen kohdalle.
  7. Yhteystiedot: Mikko Löppönen kunnanjohtaja, puh. 040 105 4001 mikko.lopponen@tohmajarvi.fi

Asian valmistelija

 kehittämispäällikkö, tekninen johtaja, hallintopäällikkö, kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Vaikuttamisen kärkiin 2024 seuraavia kärkihankkeita:
1) Valtatie 6 parantaminen välillä Joensuu-Onkamo
2) Valtatie 9 liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen välillä Niirala - Kemie.

Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan toimittaan esitykset maakuntaliiton sähköiseen järjestelmään.

Merkitään evästyksenä, että Cemagro Oy:n teollisesta toiminnasta johtuva lisääntynyt raskasliikenne on yhtenä perusteena VT9:n liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantamiseksi. Liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta parantaisi myös kevyenliikenteen väylän rakentaminen välillä Niirala - Onkamo puuttuvilta osin.

Lisäksi Tohmajärven kunnanhallitus haluaa edistää 400 kV pääsiirtolinjan rakentamista nykyiselle 110 kV linjan kohdalle.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

 ________