Dynasty tietopalvelu
Outokummun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 18.05.2026/Asianro 71


Liitteet
Numero Otsikko
1 Liite 1Huhtikuun raportti
(pdf 334.59 kb)

Kokousasian teksti

 

Huhtikuun talousraportti

140/02.02.00/2025

 

Khall 18.05.2026     

  

 

Selostus Kaupunginhallituksen antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden kohdan 4.1 mukaan "toimielimiltä edellytetään taloudellisten toteutumisen kuukausittaista seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi." Täytäntöönpano-ohjeen kohdan 4.4 mukaan "Määrärahojen seurannan tulee olla jatkuvaa ja toimintoja on arvioitava jo vuoden alusta alkaen. Seurantaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Mikäli määrärahan käyttö poikkeaa suunnitellusta, on poikkeaman syyt selvitettävä. Selvitykseksi ei riitä pelkkä poikkeaman nimeäminen, vaan myös syyt poikkeamaan on selvitettävä ja korjaavat toimenpiteet on eriteltävä kirjallisesti johtoryhmälle kuukausittain sekä neljännesvuosiseurannan yhteydessä."

 

Valtuuston hyväksymän vuoden 2026 talousarvion mukaan "mikäli määräraha on talousarviovuoden aikana seurannan mukaan ylittymässä, on määrärahan riittävyys varmistettava ensisijaisesti tehostamalla toimintaa tai toissijaisesti supistamalla palvelun määrää tai vaikuttavuutta." Talousarvio on laadittu palvelualuetason tarkkuudella. Toimintakate on siitä vastuussa olevaa toimielintä (kaupunginhallitus, kaupunkipalvelujen lautakunta ja kaupunkirakennelautakunta) sitova. Tuloslaskelmaosan määrärahat ovat sitovia lukuun ottamatta poistoja, jotka määräytyvät hyväksytyn poistosuunnitelman mukaisesti.

 

Kaupunginhallituksen toimielimen alle sijoittuu hallintopalvelut.  Hallintopalvelujen osalta toimintakate on 0,22 milj. euroa suurempi kuin vuoden 2025 huhtikuun lopussa. Suurin muutos on työllisyys- ja kotoutumispalveluissa, joissa on kertynyt 0,09 milj. euroa vähemmän tuloja kuin vuosi sitten ja 0,06 milj. euroa enemmän kuluja. Toimintakatteen toteuma on 35 % kun tasaisen toteumataulukon mukaan se olisi 33 %.

 

Kaupunkipalvelujen toimintatuotot ovat toteutuneet 0,03 milj. euroa pienempinä ja toimintamenot 0,24 milj. euroa suurempina kuin vuosi sitten. Kaupunkirakenteen toimintatuotot ovat toteutuneet 0,51 milj. euroa ja toimintamenot 0,18 milj. euroa pienempinä kuin vuosi sitten. Toimintakatteen toteuma kaupunkipalveluissa on 35 % ja kaupunkirakennepalveluissa 20 %.

 

Verotuloja on kertynyt yhteensä 0,35 milj. euroa enemmän ja valtionosuuksia 0,14 milj. euroa vähemmän kuin viime vuoden huhtikuun loppuun mennessä. 

 

Sijoitusten markkina-arvo on noussut vuoden alusta 2,3 milj. euroa. Maaliskuun 2,6 milj. euron notkahdus kuittaantui huhtikuun 2,9 milj. euron nousulla markkina-arvon ollessa kuun lopussa 73,2 milj. euroa.

 

Investoinneista huhtikuun loppuun mennessä oli toteutunut 0,15 milj. euroa talousarvion 2,33 milj. eurosta.

 

Väestömäärä oli maaliskuun lopussa 6 341 henkilöä, mikä on 30 henkilöä vähemmän kuin vuoden alussa ja 76 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Tammi-maaliskuussa syntyi kuusi ja kuoli 35 outokumpulaista.

 

Työttömyysaste oli maaliskuussa 19,1 %. Työttömiä työnhakijoita oli 484 joista alle 25-vuotiaita 38 ja pitkäaikaistyöttömiä 203.

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Kaupunkipalvelujen johtaja, talouspäällikkö

 

Lisätietoja Kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius, puh. 044 7559 240, sposti jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus merkitsee huhtikuun talousraportin tiedokseen.

 

Päätös 

 

 

 

 ______________________