RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 97
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi
Maakuntahallitus 26.08.2024 § 97
214/03.06.03/2024
Hallituksen esitysluonnos sisältää ehdotuksen valtion aluehallintouudistukseen liittyvästä lainsäädännöstä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Lupa- ja valvontavirastosta, laki elinvoimakeskuksista sekä kehittämis- ja hallintokeskuksesta ja laki Ahvenanmaan valtionvirastosta. Lakiehdotukset sisältävät säännökset virastojen organisaatiosta, johtamisesta, tulosohjauksesta ja hallinnon järjestämisestä.
Lupa- ja valvontaviraston ja elinvoimakeskusten perustamisen johdosta on tarpeen tarkentaa säännöksiä ohjaustoimivallasta ja viranomaisten yhteistyöstä. Lupa- ja valvontaviraston tehtäviin kuuluisivat aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tehtävät sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle kuuluvia tehtäviä. Elinvoimakeskusten tehtäviin kuuluisivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille kuuluvat tehtävät siltä osin kuin niitä ei siirretä Lupa- ja valvontavirastolle.
Uudistuksen yhteydessä aluehallintovirastojen kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät siirrettäisiin Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, eläinten terveyttä ja hyvinvointia ja elintarvikkeita koskevat tehtävät Ruokavirastoon sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten julkisen henkilöliikenteen tehtävät Liikenne- ja viestintävirastoon. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion aluehallintouudistukseen liittyviä muita lakeja.
Maakuntaliiton valmistelemassa liitteenä olevassa lausuntoluonnoksessa esitetyt huomiot on ryhmitelty lausuntopalvelussa esitetyn lausuntopyynnön rakenteen mukaisesti. Lausuntoluonnosta voidaan täydentää Kuntaliiton lausunnon pohjalta. Kuntaliiton lausuntoluonnos on luvattu toimittaa nähtäväksi viikolla 34.
Lausunto pyydetään antamaan viimeistään 1.9.2024.
Ehdotus (MKJ) Maakuntahallitus päättää antaa asiasta liitteen mukaisen lausunnon.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kokouksessa läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana oli maakunta-asiamies Kimmo Niiranen.
Lisätietoja | Kimmo Niiranen, maakunta-asiamies |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400 529 479 |
| Edellinen asia | Seuraava asia |