RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.03.2025/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarjouksen pyytäminen kunnan tilintarkastusyhteisöltä sotekiinteistöjen yhtiöittämisestä tai niiden siirtämisestä kunnan yhtiölle
Kunnanhallitus 17.03.2025 § 57
1/02.00/2025
Kunnilla on velvollisuus vuokrata sote- ja pelastustoimen toimitilat hyvinvointialueille vuoden 2025 loppuun saakka. Vastaavasti hyvinvointialueet ovat velvollisia maksamaan niistä vuokrat aiemmin voimassa olleilla
perusteilla vuoden 2025 loppuun saakka. Laissa on säädetty mahdollisuus yhden vuoden optioon. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ei käytä optio-
mahdollisuutta, vaan se on irtisanonut kaikki vuokrasopimukset
päättymään 31.12.2025, mikä tarkoittaa sitä, että vuokrasopimukset
tullaan neuvottelemaan uudelleen.
Kunta toimii markkinoilla vuokratessaan toimitiloja hyvinvointialueelle tai yksityiselle toimijalle, jolloin sen on yhtiöitettävä tällainen toiminta. Vaihto-
ehtoina ovat uuden yhtiön perustaminen tai vuokrattavien toimitilojen
siirtäminen olemassa olevalle kunnan yhtiölle.
Kunnan tilintarkastusyhteisö KPMG on toiminut konsulttina Polvijärven Kaukolämpö Oy:n perustamiseen liittyvissä asioissa. Parasta aikaa on KPMG:n avustuksella meneillään kunnan suorassa omistuksessa olevien asuntojen siirtäminen Kiinteistö Oy Polvijärven Vuokrataloille.
KPMG:n kanssa on alustavasti keskusteltu sotekiinteistöjen yhtiöittämisestä. Yhtiöltä on mahdollisuus pyytää tarjous asian hoitamisesta.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää kunnan tilintarkastusyhteisö KPMG:ltä tarjouksen sotekiinteistöjen yhtiöittämisestä tai niiden siirtämisestä olemassa olevalle kunnan yhtiölle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |