RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 85
Kaavoituskatsaus
Kunnanhallitus 25.05.2026 § 85
3/10.00.01.05.00/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Pääkkö, puh. 040 104 6001
Selostus Kaavoituskatsaus on Alueidenkäyttölain 7 §:n edellyttämä katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsauksen hyväksyy kunnan hallintosäännön perusteella kunnanhallitus.
Kaavoituskatsauksessa kerrotaan Polvijärven kunnan alueella olevista kaavoista, sisältäen myös maakuntakaavoituksen. Lisäksi katsauksessa on lyhyt kuvaus toteutuneesta maankäytöstä asemakaavoitetulla alueella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kaavoituskatsauksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tekninen johtaja Janne Korpela esitteli kaavoituskatsauksen.
Tekninen johtaja Janne Korpela poistui kokouksesta klo 16.35 pykälän käsittelyn jälkeen.