RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 63
Järjestöavustusohjeet ja toiminta-avustus ajan päättäminen
6203/02.02.00/2026
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 22.09.2026 § 63
Lisätiedot
Osallisuus- ja järjestöasiantuntija Minna Patama
puh. 013 330 4697
Päätösehdotus
Strategiajohtaja Pirskanen Ilkka:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta hyväksyy päivitetyn järjestöavustusohjeen sekä järjestöjen toiminta-avustusten hakuajat vuodelle 2027.
Lautakunta päättää, että järjestöjen toiminta-avustusten hakuaika on 9.11.-2.12.2026.
Lisäksi lautakunta päättää, että avustuksiin osoitettu määräraha kohdennetaan kokonaisuudessaan toiminta-avustuksiin eikä erillistä teema-avustushakua avata vuodelle 2027.
Päätös
Sovittiin järjestöavustusten hakuohjeeseen tehtävästä teknisestä korjauksesta (s.11, 5.4) : "Päätöksen valtionavustuksen hakemisesta tekee hyvinvointialuejohtaja sekä tulevaisuuslautakunta toimialueet ylittävistä strategisista hankkeista (hallintosääntö § 12)".
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Selostus
Hyvinvointialueen tehtäviin kuuluu hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksien ja vaikutusmahdollisuuksien tukeminen (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Laissa sosiaali- ja terveyden huollon järjestämisestä 7 §).
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallintosäännössä (9 §) hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan tehtäväksi on asetettu järjestöjen ja yhdistysten toiminta-avustuksista päättäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä osallisuuden lisäämisen käyttötarkoituksiin määrärahojen puitteissa.
Hyvinvointialueen järjestöavustusohje on hyväksytty lautakunnan kokouksessa 13.10.2022 (54 §) ja päivitetty kokouksessa 12.10.2023 (59 §), 19.9.2024 (§ 69) sekä 17.9.2025 (§ 51). Ohjeen tarkoituksena on antaa tiedot avustusten hakemiseen, myöntämisharkintaan, painopisteisiin sekä toimintakäytäntöihin liittyen.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalle esitetään, että järjestöjen toiminta-avustusten hakuaika on 9.11.-2.12.2026. Lautakunnalle esitetään, että järjestöjen toiminta-avustuksiin osoitettu määräraha kohdistetaan kokonaisuudessaan toiminta-avustuksiin, eikä erillistä teema-avustushakua avata vuodelle 2027.