RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Aluevaltuusto
Pöytäkirja 08.10.2026/Pykälä 60
Hyvinvointialuestrategia 2027 - 2030
9056/00.01.02.00/2025
Tulevaisuuslautakunta 14.04.2026 § 26
Lisätiedot Strategiajohtaja Ilkka Pirskanen
puh. 013 330 4500
Päätösehdotus
Strategiajohtaja Pirskanen Ilkka:
Tulevaisuuslautakunta merkitsee tiedoksi strategian päivityksen tilannekatsauksen.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Selostus Strategian päivitysprosessi on edennyt suunnitelman mukaisesti. Prosessi alkoi tulevaisuuslautakunnan kokouksesta 11.12.2025, jolloin käsiteltiin lautakunnan toiveita strategiatyölle. 22.1.2026 pidettiin tulevaisuuslautakunnan ja aluevaltuuston seminaari, jossa käsiteltiin mm. nyt voimassa olevan strategian toteumista sekä kuultiin tulevaisuuden tutkimuksen ja yhteiskunnan nykytilan arvioinnin asiantuntijoita. Kansalaistapaamiset pidettiin kaikissa Pohjois-Karjalan kaupungeissa ja kunnissa 4.2.- 23.3 välisenä aikana. Kansalaisten Voxit-kuulemiset on myös toteutettu.
Hyvinvointialueen johtoryhmä on käsitellyt strategian päivityksen valmistelua 24.3 ja 7.4. Lisäksi 27.3 pidettiin strategian päivitystä koskeva henkilöstön ilmiötyöpaja.
Tässä kokouksessa lautakunnalle esitellään strategian päivitystä varten eri tahoilta saatuja toiveita, ehdotuksia ja aloitteita. Lisäksi kokouksessa käydään läpi lainsäädännön ja ministeriöiden asettamia reunaehtoja hyvinvointialueen toiminnalle.
Kokouksessa lautakunnalla on mahdollisuus evästää strategien päivityksen jatkovalmistelua.
Tulevaisuuslautakunta 19.05.2026 § 37
Lisätiedot
Strategiajohtaja Ilkka Pirskanen
puh. 013 330 4500
Päätösehdotus
Strategiajohtaja Pirskanen Ilkka:
Tulevaisuuslautakunta lähettää strategialuonnoksen lausuntokierrokselle Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimille ja henkilöstölle. Lausuntokierros päättyy 1.8.2026.
Päätös
Tulevaisuuslautakunta teki strategialuonnokseen seuraavan muutosesityksen:
Strategian arvoihin vaihdetaan luottamuksen sijaan luotettavuus.
Strategialuonnos hyväksyttiin edellä esitetyllä muutoksella ja päätettiin lähettää lausuntokierrokselle päätösehdotuksen mukaisesti.
Selostus
Strategian valmistelua 14.4. pidetyn tulevaisuuslautakunnan kokouksen jälkeen 21.- 22.4. pidetyssä valtuustoseminaarissa ja 5.5. olleessa johtoryhmän seminaarissa. Näiden seminaarien evästysten perusteella on laadittu strategialuonnos, jota työstetään edelleen tässä kokouksessa. Tavoitteena on, että kokouksen työn tuloksena syntyvä strategialuonnos lähetetään lausuntokierrokselle mahdollisimman pian kokouksen jälkeen. Kokouksen jälkeen tiedotetaan strategiatyön etenemisestä.
Tulevaisuuslautakunta 23.09.2026 § 46
Lisätiedot
Strategiajohtaja Ilkka Pirskanen
puh. 013 330 4500
Päätösehdotus
Strategiajohtaja Pirskanen Ilkka:
Tulevaisuuslautakunta hyväksyy osaltaan päivitetyn hyvinvointialuestrategian vuosille 2026 – 2030 ja lähettää sen edelleen hyvinvointialueen hallituksen ja valtuuston päätettäväksi.
Päätös
Esittelijä muutti päätösehdotustaan keskustelun pohjalta seuraavasti:
Tulevaisuuslautakunta hyväksyy osaltaan päivitetyn hyvinvointialuestrategian vuosille 2026 – 2030 ja lähettää sen edelleen hyvinvointialueen hallituksen ja valtuuston päätettäväksi seuraavilla muutoksilla:
- Asiakaslähtöisyys siirretään listalla ensimmäiseksi arvoksi (Arvomme)
- Panostamme hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä kestävään kehitykseen (Avaimet menestykseemme)
- Laajennamme vastuullisesti tekoälyn ja digitaalisten palveluiden käyttöä (Avaimet menestykseemme)
- Strategiset toimenpiteet ja niiden seurannan mittarit määritetään palvelustrategian ja talousarvion yhteydessä. (Strategian toteutumisen
arviointi ja seuranta)
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen strategianpäivitysprosessi käynnistyi 11.12.2025, kun tulevaisuuslautakunta käsitteli asiaa antaen omat toiveet ja suuntaviivat strategiatyöhön. Tuossa kokouksessa sovittiin prosessin etenemisestä tavoitteena tuoda päivitetty strategia hyvinvointialueen valtuuston päätettäväksi 8.10.2026. Strategian päivittämiseen on osallistettu laajasti kansalaisia, henkilökuntaa ja poliittisia päättäjiä. Lisäksi strategialuonnos on ollut lausuntokierroksella hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimillä.
Hyvinvointialueen valtuusto ja hallitus sekä tulevaisuuslautakunta ovat käsitelleet strategiatyön etenemistä useissa seminaareissa ja kokouksissa. Kansalaisille järjestettiin strategiateemalla kolmetoista kansalaistapaamista. Kansalaisille ja henkilöstölle järjestettiin Voxit- kysely, johon jokaisella halukkaalla oli mahdollisuus vastata. Henkilöstölle pidettiin myös erillinen ilmiötyöpaja. Hyvinvointialueen johtoryhmä on käsitellyt strategiaa kokouksissaan neljä kertaa.
Aluehallitus 29.09.2026 § 204
Lisätiedot
Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen
kirsi.leivonen@siunsote.fi
Puh. 013 339 8590
Strategiajohtaja Ilkka Pirskanen
ilkka.pirskanen@siunsote.fi
Puh. 013 330 4500
Päätösehdotus
Hyvinvointialuejohtaja Leivonen Kirsi:
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että Hyvinvointialuestrategia vuosille 2026 – 2030 hyväksytään tulevaisuuslautakunnan esityksen pohjalta seuraavilla muutoksilla:
s. 2 Arvot: Luotettavuus -> Luottamus
s. 6 Avaimet menestykseemme, ensimmäinen kohta: Panostamme hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja kestävään kehitykseen
-> Edistämme hyvinvointia ja terveyttä sekä kestävää kehitystä
s. 8 Missio:
* Lupauksemme sinulle -> Palvelemme
* Palvelumme laatu -> Palvelumme ovat
* YHTEISET ARVOMME: Luotettavuus -> Luottamus.
Päätös
Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
- Asian otsikko: Strategian vuosiluvuiksi korjataan 2027 - 2030
- s. 5. Strategiset tavoitteemme, 'ikäystävällinen' muutetaan 'ikä- ja lapsiystävälliseksi'
- Strategian kaikki otsikot muutetaan me-muotoon
- s. 8, YHTEISET ARVOMME: lisätään puuttuva 'asiakaslähtöisyys'
- s. 8, Uudistuen sanasta poistetaan yksi 'u'.
Aluehallitus hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin tätä asiaa käsiteltäessä klo 13.47 - 13.54 väliseksi ajaksi neuvottelutaukoa varten.
Selostus
Tulevaisuuslautakunta § 46/23.9.2026.
Lautakunnan kokouksessa tehtyjen muutosten jälkeinen esitys hyvinvointialuestrategiasta vuosille 2027 – 2030 (luonnos) on asian liitteenä nro 2.
Hyvinvointialuejohtaja esittää strategia-asiakirjaan seuraavat termistöön liittyvät muutokset:
s. 2 Arvot: Luotettavuus -> Luottamus
s. 6 Avaimet menestykseemme,ensimmäinen kohta:
Panostamme hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä kestävään kehitykseen -> Edistämme hyvinvointia ja terveyttä sekä kestävää kehitystä
s. 8 Missio:
* Lupauksemme sinulle -> Palvelemme
* Palvelumme laatu -> Palvelumme ovat
* YHTEISET ARVOMME: Luotettavuus -> Luottamus.
Hyvinvointialuejohtajan edellä mainituilla muutoksilla tekemä esitys Hyvinvointialuestrategia 2027 – 2030 on liitteenä nro 1, jossa muutokset esitetty punaisella. Aluehallituksen päätettyä ehdotuksesta aluevaltuustolle, muutetut tekstit ja punaukset poistetaan pöytäkirjaan jäävästä asiakirjasta.
Aluevaltuusto 08.10.2026 § 60
Päätösehdotus
Aluehallitus:
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy Hyvinvointialuestrategian 2027 - 2030 liitteen 1 mukaisesti.
Päätös
Asian käsittelyn aluksi puheenjohtaja antoi valtuustoryhmille mahdollisuuden ryhmäpuheenvuoroihin.
Ryhmäpuheenvuorot käytettiin seuraavasti:
- Keskustan valtuustoryhmä, Erik Reinikka
- valtuustoryhmä kannattaa aluehallituksen esitystä
- Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä, Virve Mikkonen
- valtuustoryhmä kannattaa aluehallituksen esitystä
- Kokoomuksen valtuustoryhmä, Timo Elo
- valtuustoryhmä kannattaa aluehallituksen esitystä
- Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, Jussi Hermaja
- muutosesitys kohtaan Strategiset tavoitteemme, viides tavoite muutetaan kuulumaan: Turvallinen, kriisinkestävä ja ilmastokestävä hyvinvointialue.
- Maija Kuivalainen, Jenni Tervo, Tapio Hämäläinen, Alia Dannenberg ja Petteri Tahvanainen kannattivat esitystä.
- Perussuomalaisten valtuustoryhmä, Outi Mara
- valtuustoryhmä kannattaa aluehallituksen esitystä
- Vihreä valtuustoryhmä, Ninni Saarinen
- valtuustoryhmä (Ninni Saarinen, Teija Alanen, Reetta Haverinen) kannattaa vasemmistoliiton valtuustoryhmän edellä tekemää esitystä
- Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä, Satu Melkko
- valtuustoryhmä kannattaa aluehallituksen esitystä.
Yksilöpuheenvuoroja käytettiin yhteensä 14 kappaletta. Hallintojohtaja vastasi esitettyyn kysymykseen.
Erika Eronen esitti että kohtaan Strategiset tavoitteet 'Motivoitunut henkilöstö' korvataan ilmaisulla 'Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö'. Jenni Tervo, Alia Dannenberg, Reetta Haverinen, Ninni Saarinen ja Maija Kuivalainen kannattivat Erosen esitystä.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi asiassa jätetyn kaksi aluehallituksen esityksestä poikkeavaa muutosesitystä, ja niistä tuli äänestää.
Ensiksi äänestettiin Jussi Hermajan (vasemmistoliiton valtuustoryhmä) muutosesityksestä, jota vasemmistoliiton valtuustoryhmän jäsenten lisäksi vihreän valtuustoryhmän jäsenet Ninni Saarinen, Teija Alanen ja Reetta Haverinen kannattivat. Puheenjohtaja esitti, että ne jotka kannattavat aluehallituksen pohjaesitystä, äänestävät JAA, ja Jussi Hermajan muutosesitystä kannattavat äänestävät EI. Äänestystapa hyväksyttiin. Seuranneessa äänestyksessä annettiin yhteensä 58 ääntä, joista JAA-ääniä 49 ja EI-ääniä 9. Puheenjohtaja totesi aluehallituksen pohjaesityksen tältä osin tulleen hyväksytyksi.
Seuraavaksi äänestettiin Erika Erosen muutosesityksestä, jota Jenni Tervo, Alia Dannenberg, Reetta Haverinen, Ninni Saarinen ja Maija Kuivalainen kannattivat. Puheenjohtaja esitti, että aluehallituksen pohjaesityksen kannalla olevat äänestävät JAA ja Erosen muutosesitystä kannattavat EI. Äänestystapa hyväksyttiin. Seuranneessa äänestyksessä annettiin yhteensä 58 ääntä, joista JAA-ääniä 39 ja EI-ääniä 19. Puheenjohtaja totesi aluehallituksen pohjaesityksen tältä osin tulleen hyväksytyksi.
Puheenjohtaja totesi aluevaltuuston hyväksyneen Hyvinvointialuestrategian 2027 - 2030 aluehallituksen esityksen mukaisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että
- Jarmo Tanninen poistui kokouksesta klo 15.50 ennen päätöksen tekoa
- Juristi Sakari Kela poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.01.