RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 329
Valtiokonttorin päätös perinnönluovutusasiassa
KH 05.10.2026 § 329
1572/02.07.02.00/2025
Kaupungille tuli 29.9.2025 valtiokonttorilta ilmoitus perillisittä Joensuussa kuolleesta
henkilöstä. Kaupunki on kansliatoimenpiteenä 30.9.2025 pyytänyt, että henkilön
omaisuudesta valtiolle tuleva osuus luovutetaan Joensuun kaupungille.
Hakemuksessa todettiin, että kaupunki tulisi käyttämään omaisuuden hyvinvoinnin ja
terveyden edistämiseen kuuluvaan lasten ja nuorten varhaisen tukitoiminnan palveluihin
ja toimenpiteisiin sekä niiden kehittämiseen.
Valtiokonttori on päätöksellään 24.9.2026 ratkaisut omaisuuden luovuttamista koskevan
hakemuksen. Valtiokonttori on todennut, että se voi päättää, jos se havaitaan olosuhteisiin katsoen kohtuulIiseksi, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle. Vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan, jotta omaisuuden luovuttaminen voisi tulla kyseeseen, läheisyyden tulee olla erityistä.
Vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan esimerkki sellaisesta erityisestä läheisyydestä, jonka perusteella on mahdollista luovuttaa suurikin omaisuus kokonaan, on avopuolisoiden välinen suhde. Esimerkiksi kasvattilapsen ja -vanhemman välinen suhde tai kiinteä ja pitkäkestoinen auttamissuhde ovat perusteita luovuttaa osa omaisuudesta. Tavanomainen kaukaisempien sukulaisten tai ystävysten välinen suhde ei vakiintuneen
ratkaisukäytännön mukaan ole koskaan peruste luovutukselle.
Luovutuksen määrää harkittaessa otetaan vakiintuneen ratkaisukäytännon mukaan huomioon esimerkiksi läheisyyden kesto sekä mahdollisen auttamisen laatu ja määrä. Osoitettu testamenttaustahto on myös luovutettavan omaisuuden määrää kasvattava tekijä.
Em. perusteilla Valtiokonttori päätti, että tässä tapauksessa koko pesän omaisuus luovutetaan perinnönjättäjän läheiselle, joka on perinnönjättäjän pitkäaikainen avopuoliso. Pesän omaisuus koostuu rahavaroista ja kahdesta kiinteistöstöstä, joilla on heikkokuntoiset rakennukset.
Koska tämän läheiselle tehdyn luovutuksen jälkeen pesään ei jäänyt mitään luovutettavaa omaisuutta, Valtiokonttori hylkäsi kaupungin hakemuksen.
Ottaen huomioon Valtiokonttorin päätöksen perustelut ja omaisuuden luovutuksen perinnönjättäjän vakiintuneen parisuhteen osapuolelle, valtiokonttorin päätöstä voidaan pitää perusteltuna ja hyväksyttävänä. Näin ollen kaupungilla ei ole syytä hakea muutosta Valtiokonttoirn päätökseen.
Valtiokonttorin päätös on nähtävillä sähköisessä kokouksessa.
Valmistelija: kaupunginlakimies
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
hyväksyä valtiokonttorin päätöksen ja olla hakematta siihen muutosta.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.