RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 341
Palkan takaisinperinnän kohtuullistaminen
KH 19.10.2026
1715/02.05.00.01.01/2026
************** palkanlaskentaan on jäänyt virheellisesti voimaan aiemman viran mukainen vuosisidonnaisen lisän prosentti. Virhe on korjattu 1.4.2026 lukien. Ajalla 1.8.2024–31.3.2026 liikaa maksetun palkan määrä on ollut yhteensä 8 269,63 euroa.
************** on pyytänyt 2.9.2026, että takaisinperinnästä luovutaan kokonaan tai että takaisinperittävää määrää kohtuullistetaan merkittävästi. Pyyntöä on perusteltu muun muassa sillä, että liikamaksu on aiheutunut työnantajan tekemästä virheestä ja viranhaltija on itse ollut aktiivinen palkkauksensa oikeellisuuden selvittämisessä. Lisäksi virheen havaitseminen palkkalaskelmasta on ollut vaikeaa. Selvitys takaisinperinnän kohtuullistamisesta on liitteenä ja luettavissa sähköisessä kokouksessa. Selvityksen mukaan takaisinperittävää määrää on perusteltua kohtuullistaa 50 prosentilla. Takaisin perittäväksi määräksi jää siten 4 132,81 euroa.
Aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä säädetään kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 56 §:ssä. Säännöksen mukaan aiheettomasti maksettu palkka tai muu palvelussuhteesta johtuva taloudellinen etuus saadaan periä takaisin. Takaisinperinnästä päätettäessä voidaan kuitenkin ottaa huomioon liikamaksuun johtaneet olosuhteet sekä takaisinperinnän kohtuullisuus kokonaisuutena arvioituna.
Takaisinperinnän kohtuullistamisessa on otettu huomioon, että liikamaksu on aiheutunut työnantajan virheestä, virhe on jatkunut pitkän ajan ilman että työnantaja on havainnut sitä, viranhaltija on aiemmin pyrkinyt selvittämään palkkauksensa oikeellisuutta ja liikamaksun havaitseminen palkkalaskelmasta on ollut vaikeaa. Toisaalta viranhaltijalla on ollut velvollisuus seurata palkkauksensa oikeellisuutta. Kokonaisarvioinnin perusteella takaisinperinnän kohtuullistaminen 50 prosentilla on asiassa perusteltua.
Asiassa ei ole esitetty sellaisia erityisiä perusteita, joiden johdosta aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä tulisi luopua kokonaan.
Valmistelija: henkilöstöjohtaja
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä palkan takaisinperinnän kohtuullistamista koskevan pyynnön osittain;
- kohtuullistaa aiheettomasti maksetun palkan takaisinperittävää määrää 50 prosentilla;
- periä takaisin 4 132,81 euroa; sekä
- että takaisinperintä toteutetaan viranhaltijan kanssa sovittavan maksusuunnitelman mukaisesti.
Päätös: