RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 180
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Omistajaohjaus Kiteen Kotitalot Oy
135/00.00.01.02.04/2022
Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 180
Kiteen kaupungin voimassa olevan konserniohjeen (KV 18.12.2017 § 84) mukaan tytäryhtiöllä on velvollisuus hankkia kaupungin kanta asiaan ennen päätöksentekoa periaatteellisten tai taloudellisesti merkittävien sopimusten ja toiminnan laajakantoisten muutosten tilanteessa (Konserniohjeen kohta 10).
Kiteen Kotitalot Oy:n toimitusjohtaja on 6.5.2025 pyytänyt konserniohjausta liittyen Hakatie 4 IJK-talon tyhjentämiseen ja purkamiseen.
Kiteen Kotitalot Oy:n hallitus on hyväksynyt 22.5.2024 toimenpidesuunnitelman, missä keskeisenä asiana on käyttöasteen nostaminen ja korjausvelan pienentäminen kiinteistökantaa supistamalla. Lisäksi Kiteen kaupunginvaltuusto on 17.6.2024 § 39 päätöksellään hyväksynyt Kotitalot Oy:n toimenpidesuunnitelman vuosille 2024-2025. Kotitalojen hallitus on 2.5.2025 kokouksessaan päättänyt jatkaa toimenpidesuunnitelman täytäntöönpanoa.
Kiteen kaupunginhallitus on aiemmin antanut Kiteen Kotitaloille omistajaohjauksen Hakatie 4 ABC-talojen osalta ja myöntänyt purkuluvan kyseisille kohteille Kiteen Kotitalot Oy:n esityksen mukaisesti. Kiteen Kotitalot Oy on vuonna 2024 hakenut ja vuonna 2025 saanut ARA:lta purkuluvan ja purkuavustuksen kyseisille taloille.
Kotitalot Oy:n hallitus esittää Kiteen kaupungille Hakatie 4 IJK-talon tyhjentämistä ja purkulupaa vuodelle 2026. Kotitalot Oy on tiedottanut asukkaita asiasta 21.5.2025 ja aloittanut toimenpiteet korvaavien asuntojen löytämiseksi. Kiteen Kotitalot Oy:n hallituksen tavoitteena on saada molempien talojen purkaminen samaan urakkaan vuodelle 2026.
Esityslistan oheismateriaalina on Kiteen Kotitalot Oy:n pyyntö
omistajaohjauksesta.
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011, tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa omistajaohjauksen. Purkulupa myönnetään Hakatie 4 IJK-talolle Kiteen Kotitalo Oy:n esityksen mukaisesti selostusosassa esitetyllä tavalla.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkintä: Kaupunginhallituksen jäsen Unto Väkeväinen (yhteisöjäävi: Kiteen Kotitalot Oy hallituksen jäsen) poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Merkintä: Kari Pennanen valittiin pöytäkirjantarkastajaksi pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi Unto Väkeväisen tilalle.