Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 130



 

Rakennusjärjestyksen uusiminen, luonnosvaihe

 

Ympäristölautakunta 15.05.2024 § 11 

 

 

 

1.1.2025 voimaan tuleva rakentamislaki edellyttää rakennusjärjestyksen uusimista uuden lain mukaiseksi viimeistään kahden vuoden sisällä uuden lain voimaantulosta.

 

Ympäristölautakunta on päättänyt 22.11.2023 rakennusjärjestyksen uusimisen käynnistämisestä sekä hyväksynyt samalla rakennusjärjestyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka on ollut julkisesti nähtävillä 27.11.-18.12.2023. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei jätetty mielipiteitä. Uusi rakennusjärjestys on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.

 

Rakennusjärjestysluonnos on laadittu 1.1.2025 voimaan astuvan rakentamislain mukaiseksi ja se voidaan asettaa julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 12.7 §:n mukaisesti kunnanhallitus asettaa rakennusjärjestyksen nähtäville.

 

Lisätietoja: vt. rakennustarkastaja Irene Pieviläinen, p. 0500 612 310.

 

Ympäristöpäällikön ehdotus:

Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle rakennusjärjestysluonnoksen asettamista julkisesti nähtäville sekä pyytää tarvittavat lausunnot.

 

 Päätös:

Ympäristöpäällikön muutettu ehdotus:

Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ympäristölautakunnassa käydyn keskustelun perusteella muutetun rakennusjärjestysluonnoksen asettamista julkisesti nähtäville sekä pyytää tarvittavat lausunnot. Muutokset merkitään punaisella kunnanhallitukselle esitettävään rakennusjärjestysluonnokseen.

Muutettu ehdotus hyväksyttiin.

Ismo Leppänen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 19.00.
____________

 

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 130  

290/10.03.00.00/2023  

 

Ympäristölautakunta on kokouksessaan 15.5.2024 § 11 käsitellyt rakennusjärjestyksen uusimista.

 

Oheismateriaali:

1)     Rakennusjärjestysluonnos

Liitteet:

1)     Suunnittelutarvealueet rakennusjärjestysluonnos

2)     Rakennusjärjestysluonnos muutettu versio (Ympäristölautakunta 15.5.2024)

 

Lisätietoja: vt. rakennustarkastaja Irene Pieviläinen, p. 0500 612 310.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville sekä pyytää tarvittavat luonnokseen liittyvät lausunnot 10.6.2024 - 19.8.2024 välisenä aikana.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville sekä päätti pyytää tarvittavat luonnokseen liittyvät lausunnot 10.6.2024 - 19.8.2024 välisenä aikana.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 18.29-18.35.