RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 213
Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta
Kunnanhallitus 05.10.2026 § 213
316/00.04.00.01/2026
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta. Lausunnot on pyydetty toimittamaan 9.10.2026 mennessä.
Esityksen mukaan sähköverkkoon liittämisen kysyntä on kasvanut
merkittävästi sähköistymisen, uusiutuvan energian tuotannon
lisääntymisen sekä uudentyyppisen sähkönkulutuksen ja
sähkövarastoinnin yleistymisen myötä. Sähköverkot ovat paikoitellen
ruuhkautuneet niiden aktiivisesta kehittämisestä huolimatta.
EU:n sähkömarkkinalainsäädännössä asetetaan siirto- ja
jakeluverkonhaltijoille yleinen velvoite varmistaa kolmansien osapuolten
syrjimätön pääsy verkkoihinsa. Samalla jäsenvaltioille ja
sääntelyviranomaisille jätetään liikkumavaraa liittymismenettelyjen
yksityiskohtien suunnittelussa, jotta järjestelmien erityispiirteet voidaan
ottaa huomioon. EU:n sähkömarkkinalainsäädännössä ei edellytetä, että
liittämistä koskevat tarjouspyynnöt käsiteltäisiin saapumisjärjestyksessä. Jäsenvaltiot ja kansalliset sääntelyviranomaiset voivat ottaa käyttöön muita sääntöjä, joita verkonhaltijoiden on sovellettava, edellyttäen, että säännöt ovat syrjimättömiä ja avoimia ja perustuvat objektiivisiin sekä teknisesti ja taloudellisesti perusteltuihin kriteereihin.
Esityksen tavoitteena on turvata sähköverkon kapasiteetin
tarkoituksenmukainen ja tehokas hyödyntäminen kilpailevien tarpeiden
kesken tilanteessa, jossa sähköverkon kapasiteetista on niukkuutta.
Sähkömarkkinalakiin lisättäisiin säännökset etusijamenettelystä, jota
verkonhaltijan olisi sovellettava sähkönkäyttökohteiden ja sähkövarastojen liittymistä koskevien tarjouspyyntöjen käsittelyssä. Tarjouspyynnöt sijoitettaisiin neljään etusijaryhmään liittymän tehon ja käyttötarkoituksen perusteella. Etusijamenettelyä ei sovellettaisi sähkön tuotantoon.
Etusijamenettely kannustaisi suurten sähkönkäyttökohteiden ja
sähkövarastojen sijoittamiseen alueelle, jossa sähköverkon kapasiteetista ei ole niukkuutta. Alueilla, joilla kapasiteetista on niukkuutta, suurten sähkönkäyttökohteiden liittyjät voisivat parantaa liittymistä koskevan tarjouspyyntönsä asemaa sitoutumalla tarjoamaan sähkömarkkinoille joustavaa sähköntuotantokapasiteettia tai kattamalla osan sähkönkulutuksestaan samalla alueella sijaitsevalla uudella
sähköntuotannolla. Tarjouspyyntöjen käsittelyssä otettaisiin huomioon
lisäksi sähkönkäyttökohteen tai sähkövaraston kehitysaste.
Etusijaryhmä ja etusijajärjestys määrittäisivät sen, missä järjestyksessä
verkonhaltija tarjoaa sähköverkon kapasiteettia ja kehittää sähköverkkoaan silloin, kun kapasiteettia ei voida tarjota kaikille liittyjille samanaikaisesti.
Ehdotuksella ei rajoitettaisi verkkoon pääsyä. Verkonhaltijoiden
liittämisvelvollisuus säilyisi ennallaan, eikä esitys vaikuttaisi siihen, kenellä on oikeus liittyä sähköverkkoon.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.
Liitteet:
- Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta
- LUONNOS_Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta
- Kontiolahden kunnan lausunto
Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kontiolahden kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausuntoluonnoksen mukaisen lausunnon.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.