RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 146
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hankeaikainen laina Höytiäisen Helmi ry:lle
Kunnanhallitus 23.05.2022 § 146
226/02.05.04.00/2022
Kunnanvaltuusto on 7.10.2002 päättänyt Leader-hankkeiden hankeaikaisesta rahoituksesta ja määritellyt keskeisimmät lainaehdot. Päätöksen mukaan kunta voi myöntää Leader-hankkeiden toteuttajille hankeaikaista lainaa enintään 50 % hankkeen Leader-päätöksessä hyväksytystä kustannusarviosta ilman korkoa ja vakuutta, ja että jokainen lainahakemus käsitellään kunnanhallituksessa erikseen.
Leader-hankkeiden hankeaikaista rahoitusta myönnettäessä edellytetään myönnettyä tukipäätöstä ja hankeaikainen rahoitus on tarkoitettu vain väliaikaisrahoitukseksi.
Höytiäisen Helmi ry on hakenut kunnalta hankeaikaista lainaa yleishyödyllisen Leader-investointihankkeen toteuttamiseen.
Investointihankkeen avulla yhdistys rakentaa udet wc-, huolto- ja pesutilat. Helmen alueen rakennuksiin tehtiin kuntoarvio vuonna 2016, jonka yhteydessä todettiin 60 vuotta vanhan pääsaunan olevan
sisäilmaongelmainen. 8.12.2021 Terveystarkastajan tarkastuskäynnillä todettiin wc- ja saunatilojen olevan käyttöikänsä päässä
eikä tiloja suositella enää käytettäväksi. Uudet rakennettavat tilat ovat suunniteltu esteettömiksi yhdenvertaisen osallisuuden toteutumiseksi.
Hanke on Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen hyväksymä yleishyödyllinen investointihanke. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 180.447 euroa. Investointihankkeen toteutumisaika on 10.01.2022 - 31.01.2024. Höytiäisen Helmi ry hakee Kontiolahden kunnalta 90.000 euroa hankeaikaista lainaa.
Oheismateriaalit: Tukipäätös ja hankeaikaisen lainan hakemus.
Lisätietoja: vt. talousjohtaja Pasi Ruohtula, p. 050 439 8005.
Kunnanhallitus päättää myöntää Höytiäisen Helmi ry:lle 90.000 euron hankeaikaisen lainan, joka on maksettava takaisin kokonaisuudessaan 30.6.2025 mennessä. Lainasta ei peritä korkoa, eikä erillistä vakuutta. Lainasta laaditaan velkakirja.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti myöntää Höytiäisen Helmi ry:lle 90.000 euron hankeaikaisen lainan, joka on maksettava takaisin kokonaisuudessaan 30.6.2025 mennessä. Lainasta ei peritä korkoa, eikä erillistä vakuutta. Lainasta laaditaan velkakirja.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |