RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 145
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Siltarahoituksen takaus Jakokosken valokuitu-22 hankkeen tukikelpoiseen osuuteen
Kunnanhallitus 28.02.2022 § 70
Jakokosken Valokuitu osuuskunta suunnittelee valokuitukaapelin vetämistä Jakokosken alueelle. Osuuskunta on pitänyt alueella tiedotustilaisuuden ja lisäksi on erikseen tiedottanut suunnitteilla olevasta hankkeesta alueen asukkaita. Osuuskunta on lisäksi kerännyt kiinnostuneista paikallisista asukkaista luettelon, jotka ovat valmiita liittymään valokuituverkkoon ja maksamaan tarvittavan liittymämaksun.
Jakokosken valokuitu osuuskunta on hakenut hankkeelle Ely-keskuksen rahoitusta syyskuussa 2021. Ely-keskus on päättänyt puoltaa hakemusta marraskuussa 2021, jos hakemus pärjää valtakunnallisessa kilpailussa. Hankkeen koko kustannusarvio on 404.484,06 €. Tukikelvoton osuus 68.981,03 € on tarkoitus kattaa liittymämaksulla alueen liittyjiltä. Selvityksen aikana kiinnostuneita liittyjiä on ollut yhteensä 56 kpl.
Kunnanhallitus on saanut selvityksen hankkeen suunnitelmista, mahdollisesta toteutuksesta ja siihen liittyvistä riskeistä 14.2.2022.
Jakokosken Valokuitu osuuskunnan hakemus siltarahoituksen takaamiseen on liitteenä.
Lisätietoja: vt. talousjohtaja Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.
Päätös:
Esittelijä veti asian pois esityslistalta.
Kunnanhallitus 15.03.2022 § 79
Jakokosken Valokuitu osuuskunta suunnittelee valokuitukaapelin vetämistä Jakokosken alueelle. Osuuskunta on pitänyt alueella tiedotustilaisuuden ja lisäksi on erikseen tiedottanut suunnitteilla olevasta hankkeesta alueen asukkaita. Osuuskunta on lisäksi kerännyt kiinnostuneista paikallisista asukkaista luettelon, jotka ovat valmiita liittymään valokuituverkkoon ja maksamaan tarvittavan liittymämaksun.
Jakokosken Valokuitu osuuskunta hakee siltarahoituksen takausta Valokuitu 22- hankkeen tukikelpoisen tuen 230.498,15 €:n osuudelle.
Jakokosken valokuitu osuuskunta on hakenut hankkeelle Ely-keskuksen rahoitusta syyskuussa 2021. Ely-keskus on ilmoittanut 8.3.2022 Jakokosken Valokuitu osuuskunnalle myöntävänsä tukirahoituksen, kunhan hankkeen lopulliset rahoituspäätökset on toimitettu Ely-keskukselle. Hankkeen koko kustannusarvio on 404.484,06 €. Hankkeen omarahoitusosuus 173.985,91 € on tarkoitus kattaa liittymämaksulla alueen liittyjiltä. Selvityksen aikana kiinnostuneita liittyjiä on ollut yhteensä 56 kpl.
Kunnanhallitus on saanut selvityksen hankkeen suunnitelmista, mahdollisesta toteutuksesta ja siihen liittyvistä riskeistä 14.2.2022.
Jakokosken Valokuitu osuuskunnan hakemus siltarahoituksen takaamiseen on liitteenä
Lisätietoja: vt. talousjohtaja Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää siltarahoituksen takauksen Jakokosken Valokuitu osuuskunnalle Valokuitu 22-hankkeen tukikelpoiselle tuen 230.498,15 €:n osuudelle. Takauksen ehtona on, että hankkeen omarahoitusosuus kerätään liittyjiltä liittymämaksulla.
Päätös:
Kunnanhallitus 23.05.2022 § 145
106/02.05.07.01/2022
Kunnanhallitus keskustelee Jakokosken Valokuitu -22 hankkeen tämän hetkisestä tilanteesta. Tilannetta esitteelee kokouksessa vt. talousjohtaja.
Lisätietoja: vt. talousjohtaja Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää siltarahoituksen takauksen Jakokosken Valokuitu osuuskunnalle Valokuitu 22-hankkeen tukikelpoiselle tuen 230.498,15 €:n osuudelle. Takauksen ehtona on, että hankkeen omarahoitusosuus kerätään liittyjiltä liittymämaksulla.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää siltarahoituksen takauksen Jakokosken Valokuitu osuuskunnalle Valokuitu 22-hankkeen tukikelpoiselle tuen 230.498,15 €:n osuudelle. Takauksen ehtona on, että hankkeen omarahoitusosuus kerätään liittyjiltä liittymämaksulla.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |