RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Maa-alueen vuokraaminen Kulhon vesiosuuskunnan käyttöön
Tekninen lautakunta 30.08.2022 § 117
298/10.00.02.02/2022
Kulhon vesiosuuskunta on pyytänyt saada vuokrata maa-alueen vesiosuuskunnan välineistön säilyttämistä varten. Tarkoituksena on sijoittaa alueelle n. 27 m² kokoinen tarvikevarasto. Alue sijaitsee kunnan omistamalla tilalla Ykkössyöttö RN:o 28:262 ja on pinta-alaltaan n.1080 m². Vuokrattava alue on Kulhon osayleiskaavan mukaisella urheilu- ja virkistyspalvelujen (VU) korttelialueella. Kulhon vesiosuuskunta hakee tarvittavat luvat rakentamista varten.
Kontiolahden kunnan hallintosäännön 18.11 §:n mukaisesti tekninen lautakunta päättää kiinteän omaisuuden vuokralle antamisesta ja ottamisesta niiltä osin, kuin sitä ei ole annettu viranhaltijan tehtäväksi.
Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö p. 0400 491791
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää vuokrata Kulhon vesiosuuskunnalle n. 1080 m² kokoisen alueen Lehmon kylästä tilasta Ykkössyöttö RN:o 28:262 liitteenä olevan vuokrasopimusluonnoksen mukaisesti.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_________