RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksan valmistelu
Tekninen lautakunta 30.08.2022 § 118
301/11.02/2022
Joensuun alueellisen jätelautakunnan yhteistoimintasopimuksen mukaan osakaskunnilla on velvollisuus tehdä vuosittain esitykset jätemaksuun sisällytettävistä perusmaksun kuntaosuuksista.
Vuoden 2023 jätetaksaa koskevat esitykset tulee tehdä 26.9.2022 mennessä, jotta ne voidaan ottaa huomioon vuoden 2023 jätetaksan valmistelussa.
Kuntaosalla on mahdollista kattaa niitä kuluja, joita kunnalle aiheutuu jätelain 32 §:n mukaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden perusteella tuotetuista palveluista, jotka ovat tasapuolisesti asukkaiden käytettävissä ja joita kunnallinen jätehuoltyhtiö ei kunnan ja yhtiön välisen sopimuksen mukaan järjestä.
Kontiolahden kunnassa on ollut käytössä jätemaksuun sisältyvä perusmaksun kuntaosa. Kuntaosalla Kontiolahden kunta kattaa sille aiheutuvia muita jätehuoltokustannuksia palveluista, jotka ovat kaikkien kunnan kotitalouksien käytettävissä. Kuntaosalla on katettu kuluvana vuonna esimerkiksi Lehmo siistiksi päivä, puutarhajätteen vastaanottoa Hirsikankaalla sekä vaskelassa ja metsäromujen keräystä.
Kontiolahden kunnan vuosittaiset jätehuollon kustannukset ovat noin 10 000 €.
Kuntatekniikan päällikkö:
Esitän jätemaksuun sisällytettävän perusmaksun kuntaosuudeksi 10 000 euroa (alv 0%). Jätemaksun kuntaosalla katetaan ainakin risujen ja puutarhajätteen vastaanotto, sekä metsäromunkeräys.
Lisätietoja: kuntatekniikan päällikkö Juho Väisänen, p. 050 5673280
Teknisen johtajan ehdotus:
Lautakunta hyväksyy kuntatekniikan päällikön esityksen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
__________