Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 295


 

Tilivelvolliset viranhaltijat 1.1. - 31.12.2023

 

Tarkastuslautakunta 13.12.2022 § 70 

 

 

 

Tilivelvolliset viranhaltijat on määritelty vuosittain ja kunnanvaltuusto on hyväksynyt tilivelvolliset viranhaltijat. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Siten tarkastuslautakunta valmistelee myös tilivelvollisten viranhaltijoiden luettelon hyväksymisen. Ajalle 1.1.-31.12.2023 tilivelvolliset viranhaltijat esitetään määriteltäväksi seuraavasti:

 

Hallinto-osasto

- kunnanjohtaja

- talousjohtaja

- hallintopäällikkö

- henkilöstöpäällikkö

- hyvinvointikoordinaattori

 

Sivistysosasto

- sivistysjohtaja

- opetuspäällikkö

- lukion rehtori

- varhaiskasvatuksen päällikkö

- vapaa-aikapäällikkö

 

Tekninen osasto

- tekninen johtaja

- kiinteistöpäällikkö

- kuntatekniikan päällikkö

- vesihuoltopäällikkö

- maankäyttöpäällikkö

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta päättää pyytää kunnanhallitukselta lausunnon edellä esitetyistä tilivelvollisista viranhaltijoista ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta päätti pyytää kunnanhallitukselta lausunnon edellä esitetyistä tilivelvollisista viranhaltijoista ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 295  

406/02.06.01.01/2022  

 

 

Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 13.12.2022 § 70 käsittellyt tilivelvollisten viranhaltijoiden määrittelemistä vuodelle 2023.

 

Lisätietoja: talousjohtaja Minna Kuusela-Hurskainen p. 050 302 8003

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus esittää lausuntonaan, että tilivelvolliset viranhaltijat määritellään tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti ajalle 1.1.-31.12.2023 ja esittää asian edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 Päätös: