Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 296



 

Kyläyhdistyksille myönnettävät Kontiolahden 150-juhlavuoden tapahtuma-avustukset vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 296  

340/02.05.02.01/2022  

Kontiolahden 150-juhlavuotta vietetään vuonna 2023. Kontiolahden 150-vuotisjuhlavuonna kunnan alueella järjestettäviä tapahtumia tuetaan avustuksella. Juhlavuoden teema on Kontiolahti - ainakin 150 syytä olla onnellinen. Tapahtuma-avustusta saaneet toimijat käyttävät omassa tapahtumassaan kunnan lanseeraamaa, yhteistä juhlavuoden ulkoasua. Tapahtumat sisällytetään kunnan juhlavuoden yhteismarkkinointiin.

 

Kontiolahden kylien juhlavuoden tapahtumiin kohdennetaan erillinen määräraha, jonka jakamisessa huomioidaan alueellinen yhdenvertaisuus kylien välillä. Kylille kohdennetun määrärahan myöntää kunnanhallitus. Muut tapahtuma-avustukset myöntää sivistyslautakunta. Kaikki avustuspäätökset tehdään ehdollisina, kunnes kunnan talousarvio vuodelle 2023 on hyväksytty.

 

Juhlavuoden tapahtuma-avustukset ovat olleet haettavana 19.9.-16.10.2022 välisenä aikana. Kontiolahden 150 -juhlavuoden tapahtumahakemuksia saapui määräajassa yhteensä 38 hakemusta, joista 13 kappaletta oli kylätoimijoiden hakemuksia. Juhlavuoden avustuksia haettiin yhteensä 77 484 euroa. Kunnanhallituksen päätettävien hakemusten osalta avustuksia haettiin 22 320 euroa. Sivistyslautakunnan päätettävien hakemusten osalta avustuksia haettiin 45 518 euroa. Sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarviossa juhlavuoden tapahtuma-avustuksiin on varattu 25 000 euroa. Sivistyslautakunta käsittelee sivistyslautakunnan myöntämät juhlavuoden tapahtuma-avustukset 21.12.2022 kokouksessaan.

 

Tapahtuma-avustuksia valmisteltiin työryhmässä, johon kuuluivat hallintopäällikkö, hyvinvointikoordinaattori, juhlavuosikoordinaattori ja vapaa-aikapäällikkö. Valmistelussa pyydettiin hakijoilta täydennyksiä ja määritettiin yhdenvertaisuuden ja avustusmäärärahan riittävyyden näkökulmasta, että kaikilta hakijoilta edellytetään vähintään 20 %:n omarahoitusosuutta ja että samalle hakijalle myönnetään avustus vain yhteen tapahtumaan.

 

Tapahtuma-avustuksen saajille on tarkempia ohjeita avustuksen käytöstä Kontiolahden kunnan avustusohjeessa 2023.

 

Liite: Kontiolahti 150-juhlavuoden tapahtuma-avustukset kyläyhdistyksille vuonna 2023

 

Lisätietoja: Hyvinvointikoordinaattori Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää myöntää Kontiolahden 150-juhlavuoden tapahtuma-avustukset kyläyhdistyksille liitteen mukaisesti.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti myöntää Kontiolahden 150-juhlavuoden tapahtuma-avustukset kyläyhdistyksille liitteen mukaisesti.

Jertta Harinen ja Anneli Parkkonen jääväsivät itsensä (edustusjäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.58.-18.00.