Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 278


 

Kasvatus- ja koulutusjohtajan viran perustaminen

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 278  

441/01.01.00/2022  

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 4.12.2023 § 54 päättänyt kunnan organisaatiorakenneuudistuksesta, joka tulee voimaan 1.7.2024 lukien. Valtuuston päättämä organisaatiorakenneuudistus tarkoittaa kasvatus- ja koulutusjohtajan viran perustamista 1.7.2024 lukien.

 

Kasvatus- ja koulutusosastolla vastataan kunnan lakisääteisistä varhaiskasvatus- ja perusopetuspalveluista sekä kunnalle vapaaehtoisesta lukiokoulutuksesta.

 

Kasvatus- ja koulutusjohtaja vastaa kunnan perusopetuksen kokonaisuudesta ja toimii suoraan perusopetuksen rehtoreiden ja koulunjohtajien lähiesihenkilönä. Näin ollen kasvatus- ja koulutusjohtajalta edellytetään opetustoimen henkilöstöä koskevan asetuksen (1998/986) mukaista rehtorin kelpoisuutta nimenomaisesti perusopetuksessa. Lisäksi kasvatus- ja koulutusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on vähintään viiden vuoden työkokemus rehtorin tehtävistä perusopetuksessa. 

 

Kunnan lukiokoulutuksen kokonaisuudesta vastaa lukion rehtori ja kunnan varhaiskasvatuksen kokonaisuudesta varhaiskasvatuksen päällikkö. 

 

Kasvatus- ja koulutusjohtajan viran toimivalta määritellään tarkemmin kevään 2024 aikana kunnanvaltuustolle päätettäväksi tulevassa uuden organisaatiorakenteen mukaisessa hallintosäännössä.

 

Organisaatiorakenneuudistusta on käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa 5.9.-21.11.2023. Virka täytetään ensisijaisesti sisäisesti kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (2003/304) 37 §:n perusteella ja toissijaisesti julkisella haulla.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (valt. 4.12.2023 § 55, voim. 4.12.2023) 7. luvun 35 §:n mukaan virkojen perustamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Kuntalain 11. luvun 87 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että:
1) perustetaan kasvatus- ja koulutusjohtajan virka 1.7.2024 lukien, ja
2) kasvatus- ja koulutusjohtajalta edellytetään opetustoimen henkilöstöä koskevan asetuksen (1998/986) mukaista rehtorin kelpoisuutta perusopetuksessa. Lisäksi kasvatus- ja koulutusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on vähintään viiden vuoden työkokemus rehtorin tehtävistä perusopetuksessa.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että:
1) perustetaan kasvatus- ja koulutusjohtajan virka 1.7.2024 lukien, ja
2) kasvatus- ja koulutusjohtajalta edellytetään opetustoimen henkilöstöä koskevan asetuksen (1998/986) mukaista rehtorin kelpoisuutta perusopetuksessa. Lisäksi kasvatus- ja koulutusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on vähintään viiden vuoden työkokemus rehtorin tehtävistä perusopetuksessa.

Henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas oli paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.