Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 279


 

Hyvinvointi- ja työllisyyspäällikön viran perustaminen

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 279  

441/01.01.00/2022  

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 4.12.2023 § 54 päättänyt kunnan organisaatiorakenneuudistuksesta, joka tulee voimaan 1.7.2024 lukien. Valtuuston päättämä organisaatiorakenneuudistus tarkoittaa hyvinvointi- ja työllisyyspäällikön viran perustamista 1.7.2024 lukien.

 

Hyvinvointi- ja työllisyyspäällikkö vastaa työllisyyden hoidon, vapaa-aikapalveluiden, vapaan sivistystyön sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuuden johtamisesta ja yhteensovittamisesta. Lisäksi hyvinvointi- ja työllisyyspäällikkö toimii työllisyyspalvelujen henkilöstön lähiesihenkilönä ja vastaa kunnan työllisyyden hoidon kokonaisuudesta. Näin ollen hyvinvointi- ja työllisyyspäälliköltä edellytetään kelpoisuusvaatimuksena ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön työkokemusta kunnan työllisyyden hoidon kokonaisuudesta ja tämän kokonaisuuden kehittämisestä asiantuntijana. Lisäksi edellytetään työkokemusta esihenkilönä toimimisesta.

 

Vapaa-aikapalvelujen kokonaisuudesta vastaa vapaa-aikapäällikkö ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuudesta hyvinvointikoordinaattori.

 

Hyvinvointi- ja työllisyyspäällikön viran toimivalta määritellään tarkemmin kevään 2024 aikana kunnanvaltuustolle päätettäväksi tulevassa uuden organisaatiorakenteen mukaisessa hallintosäännössä.

 

Organisaatiorakenneuudistusta on käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa 5.9.-21.11.2023. Virka täytetään ensisijaisesti sisäisesti kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (2003/304) 37 §:n perusteella ja toissijaisesti julkisella haulla.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (valt. 4.12.2023 § 55, voim. 4.12.2023) 7. luvun 35 §:n mukaan virkojen perustamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Kuntalain 11. luvun 87 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että:
1) perustetaan hyvinvointi- ja työllisyyspäällikön virka 1.7.2024 lukien, ja
2) hyvinvointi- ja työllisyyspäälliköltä edellytetään kelpoisuusvaatimuksena ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön työkokemusta kunnan työllisyyden hoidon kokonaisuudesta ja tämän kokonaisuuden kehittämisestä asiantuntijana. Lisäksi edellytetään työkokemusta esihenkilönä toimimisesta.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että:
1) perustetaan hyvinvointi- ja työllisyyspäällikön virka 1.7.2024 lukien, ja
2) hyvinvointi- ja työllisyyspäälliköltä edellytetään kelpoisuusvaatimuksena ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön työkokemusta kunnan työllisyyden hoidon kokonaisuudesta ja tämän kokonaisuuden kehittämisestä asiantuntijana. Lisäksi edellytetään työkokemusta esihenkilönä toimimisesta.

Henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas oli paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan. Hän poistui kokouksesta klo 19.04.