Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 288


 

Kasvatus- ja koulutusjohtajan viran täyttö

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 288  

31/01.01.02/2023  

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 4.12.2023 § 54 päättänyt kunnan organisaatiorakenneuudistuksesta, joka tulee voimaan 1.7.2024 lukien. Valtuuston päättämän organisaatiorakenneuudistuksen perusteella kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.12.2023 § 278 perustaa kasvatus- ja koulutusjohtajan viran 1.7.2024 lukien. Kunnanhallitus päätti, että kasvatus- ja koulutusjohtajalta edellytetään opetustoimen henkilöstöä koskevan asetuksen (1998/986) mukaista rehtorin kelpoisuutta perusopetuksessa. Lisäksi kasvatus- ja koulutusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on vähintään viiden vuoden työkokemus rehtorin tehtävistä perusopetuksessa.

 

Valtuuston päättämän organisaatiorakenneuudistuksen perusteella kunnanhallitus päätti lakkauttaa kokouksessaan 11.12.2023 § 274 sivistysjohtajan, § 275 opetuspäällikön, § 276 työllisyyspäällikön ja § 277 vesihuoltopäällikön virat siten, että virat lakkaavat 30.6.2024.

 

5.9.-21.11.2023 välisenä aikana olleiden yhteistoimintaneuvotteluiden aikana selvitettiin osaamisen kartoituksella heidän osaamistaan suoraan neljältä viranhaltijalta, joiden virat olivat tuolloin lakkautusuhan alla. Osaamisen kartoituksessa kysyttiin heidän tutkintonsa, muut koulutuksensa ja kelpoisuutensa, työkokemuksensa Kontiolahden kunnalla ja muilla työnantajilla sekä muuta mitä viranhaltija halusi kertoa osaamisestaan.

 

Työnantaja on arvioinut kunnanhallituksen kokouksessa 11.12.2023 lakkautettujen virkojen neljän viranhaltijan osaamisen kartoituksessa antamia tietoja heidän osaamisestaan suhteessa perustettuun kasvatus- ja koulutusjohtajan virkaan.

 

Hallituksen esityksessä (196/2022) eduskunnalle laiksi kunnallisesta viranhaltijasta ja laiksi kuntalain muuttamisesta sanotaan, että kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetussa laissa (2003/304) 37 §:n uudelleensijoitusvelvoite koskisi vain sellaisia virkasuhteita ja työtehtäviä, joita kunnassa on jo olemassa. Sijoittaminen toiseen virkasuhteeseen edellyttäisi, että irtisanottava viranhaltija täyttää asianomaiset kelpoisuusvaatimukset. Viranhaltijalle tulisi tarjota ensisijaisesti sellaista virkaa tai virkasuhdetta, joka lähinnä vastaa hänen entistä virkasuhdettaan ja tämän jälkeen muuta virkasuhdetta, johon hän on ammattitaitonsa ja kykyjensä puolesta sopiva. Viranhaltijan tulee täyttää tarjottavan virkasuhteen kelpoisuusvaatimukset. 

 

Työnantaja on selvittänyt neljän viranhaltijan uudelleensijoittamista kasvatus- ja koulutusjohtajan virkaan. Selvityksen perusteella on todettu, että Leila Kurki täyttää ainoana viranhaltijana lakkautettujen virkojen viranhaltijoista kasvatus- ja koulutusjohtajalle asetetut kelpoisuusehdot. Hänellä on opetustoimen henkilöstöä koskevan asetuksen (1998/986) mukainen rehtorin kelpoisuus perusopetuksessa. Lisäksi hänellä on vähintään viiden vuoden työkokemus rehtorin tehtävistä perusopetuksessa. Kolmella muulla viranhaltijalla ei ole opetustoimen henkilöstöä koskevan asetuksen (1998/986) mukaista rehtorin kelpoisuutta ja vähintään viiden vuoden työkokemusta rehtorin tehtävistä, mitä edellytetään kelpoisuusvaatimuksena kasvatus- ja koulutusjohtajan virkaan. Leila Kurki voidaan kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetussa laissa (2003/304) 37 §:ssä säädetyllä tavalla irtisanomisen vaihtoehtona uudelleen sijoittaa toiseen virkasuhteeseen.

 

Leila Kurjen opetuspäällikön virka lakkautuu 30.6.2024. Kunnanjohtaja on tarjonnut kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (2003/304) 37 §:n perusteella Leila Kurjelle kasvatus- ja koulutusjohtajan virkaa 1.7.2024 lukien. Leila Kurki on antanut suostumuksensa virkaan.

 

Perustuslain (199/731) 125 §:n yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

 

Organisaatiorakenneuudistusta on käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa 5.9.-21.11.2023.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön (valt. 4.12.2023 § 55, voim. 4.12.2023) 7. luvun 39 §:n mukaan kunnanhallitus valitsee toistaiseksi ja yli vuoden kestävään määräaikaiseen palvelussuhteeseen kasvatus- ja koulutusjohtajan.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että:
1.) kunnanhallitus valitsee Leila Kurjen kasvatus- ja koulutusjohtajan virkaan 1.7.2024 lukien selostusosassa kuvatuilla perusteilla,
2.) palvelussuhteeseen sovelletaan kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES),
3.) tehtäväkohtaiseksi palkaksi vahvistetaan 6294,43 euroa kuukaudessa ja lisäksi maksetaan mahdolliset muut kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaiset lisät siten, että mahdolliset ennen virkasuhteen alkamista tapahtuvat KVTES:n mukaiset korotukset otetaan palkkauksessa huomioon,
4.) virkasuhteeseen ei noudateta koeaikaa, ja
5.) koska Leila Kurki työskentelee Kontiolahden kunnalla, häneltä ei enää edellytetä hyväksyttävää lääkärin todistusta.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että:
1.) kunnanhallitus valitsee Leila Kurjen kasvatus- ja koulutusjohtajan virkaan 1.7.2024 lukien selostusosassa kuvatuilla perusteilla,
2.) palvelussuhteeseen sovelletaan kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES),
3.) tehtäväkohtaiseksi palkaksi vahvistetaan 6294,43 euroa kuukaudessa ja lisäksi maksetaan mahdolliset muut kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaiset lisät siten, että mahdolliset ennen virkasuhteen alkamista tapahtuvat KVTES:n mukaiset korotukset otetaan palkkauksessa huomioon,
4.) virkasuhteeseen ei noudateta koeaikaa, ja
5.) koska Leila Kurki työskentelee Kontiolahden kunnalla, häneltä ei enää edellytetä hyväksyttävää lääkärin todistusta.

Henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas oli paikalla asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan. Ahokas saapui klo 17.30.