Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 25

- Kontiolahden kunnan avustusohje vuodelle 2024

Kontiolahden kunnan avustusohje vuodelle 2024

Kunnanhallitus 29.01.2024 § 25  

43/02.05.02.01/2024  

Vuoden 2024 avustusohje sisältää sekä kunnanhallituksen että sivistyslautakunnan myöntämät järjestöavustukset, sekä Kontiolahden kunnan myöntämät palkinnot. Uutena avustusmuotona on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminta-avustus, johon kohdennetaan määräraha erikseen yhdistysten toiminta-avustuksista. Avustusten hakuaikataulu säilyy vuoden 2024 osalta ennallaan. Avustushaun käynnistymisestä ja avustushakujärjestelmän uudistuksesta tiedotetaan erikseen. Avustuksia voidaan siirtää avustusmuodosta toiseen virkamiesvalmistelussa haetun avustuksen kohteen mukaan.

Kontiolahden kunnan avustusohje vuodelle 2024 on valmisteltu hallinto-osaston ja sivistysosaston viranhaltijayhteistyönä.

Lisätietoja: hallintopäällikkö Pasi Ruohtula p. 050 4398 005,  hyvinvointikoordinaattori Sini Rantaeskola p. 050 4328 314, vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen p. 050 0180 800.

Liite:

1)     Kontiolahden kunnan avustusohje vuodelle 2024

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää:

1. hyväksyä Kontiolahden kunnan avustusohjeen vuodelle 2024, ja

2. kohdentaa yhdistysten toiminta-avustuksista 3 000 € kunnanvaltuuston hyväksymän hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden mukaisesti hyvinvointia ja terveyttä edistävään, osallisuutta lisäävään ja yksinäisyyttä vähentävään, mielenhyvinvointia parantavaan, tai turvallista arkea edistävään toimintaan vuonna 2024.

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti: