Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 26


 

Täyttölupamenettelyn tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 29.01.2024 § 26  

363/01.01.02/2023  

 

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 28.8.2023 § 176 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat koko kunnan henkilöstöä poislukien kunnanhallituksen erikseen nimeämät työnantajan edustajat. Kunnan tuli työnantajana olla pidättyväinen uuden työvoiman hankinnassa tilanteessa, jossa kunta harkitsi työvoiman vähentämistä. Kunnan kaikkia esihenkilöitä ohjeistettiin jo ensivaiheessa asiasta kunnanjohtajan toimesta.

 

Kunnanhallitus kumosi kokouksessaan 11.9.2023 § 187 vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden "Virkojen ja tehtävien täyttöluvat" -kohdan eli täyttölupamenettelyn osalta ja vahvisti uuden täyttölupamenettelyn 31.12.2023 saakka. Muilta osin vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet jäivät ennalleen. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 13.11.2023 § 246 jatkaa kunnanhallituksen kokouksessaan 11.9.2023 § 187 vahvistamaa täyttölupamenettelyä sekä tarkisti edelleen täyttölupamenettelyä.

 

Yhteistoimintaneuvottelut käytiin 5.9.-21.11.2023. Yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen kunnalla on velvollisuus selvittää voiko se uudelleen sijoittaa irtisanomaansa henkilöstöä kunnassa toiseen työhön. Lisäksi ennuste kunnan tulevien vuosien taloudesta on hyvin haastava ja tarve kunnan talouden sopeuttamiselle on merkittävä.

 

Kunnanhallitukselle esitetään, että täyttölupamenettelyä tarkistetaan vastaamaan kunnan tarvetta toteuttaa uudelleen sijoittamisen velvollisuuttaan sekä sopeuttaa talouttaan mahdollisuuksien mukaan myös henkilöstömenoja sopeuttamalla.

 

Täyttölupamenettelyä päivitetään tarvittaessa uudelleen.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Jari Tuononen, p. 050 435 8700 ja henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että:
1. kunnan täyttölupamenettely on toistaiseksi kunnes toisin päätetään:

Vakituisen viranhaltijan tai työntekijän irtisanouduttua henkilöstösuunnitelmassa olevia avoimeksi tulleita vakituisia virkoja tai tehtäviä ei lähtökohtaisesti täytetä ollenkaan (ei edes määräaikaisesti). Jos kuitenkin koetaan erityistä tarvetta vakituiselle täytölle, täyttöluvasta päättää kunnanhallitus kunnanjohtajan esityksestä (myöntää tai ei myönnä).

Sijaisuuden, hankkeen tai muun perustellun määräaikaisen tarpeen (tilapäinen työvoiman tarve) vuoksi määräaikaisen viranhoitomääräyksen ja työsopimuksen saa tehdä enintään 30.6.2024 saakka. Jos määräaikainen palvelussuhde kestäisi pidemmälle kuin 30.6.2024 saakka, täyttöluvasta päättää kunnanjohtajan esityksestä kunnanhallitus (myöntää tai ei myönnä) jos kyseessä on yli vuoden kestävä määräaikaisuus ja kunnanjohtaja (myöntää tai ei myönnä) jos kyseessä on enintään vuoden kestävä määräaikaisuus.

Ohje koskee kunnan kaikkia virkoja ja tehtäviä, ja

2. kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja henkilöstöpäällikön antamaan tarkempia ohjeita kunnan esihenkilöille.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti, että:

1. kunnan täyttölupamenettely on toistaiseksi kunnes toisin päätetään:

Vakituisen viranhaltijan tai työntekijän irtisanouduttua henkilöstösuunnitelmassa olevia avoimeksi tulleita vakituisia virkoja tai tehtäviä ei lähtökohtaisesti täytetä ollenkaan (ei edes määräaikaisesti). Jos kuitenkin koetaan erityistä tarvetta vakituiselle täytölle, täyttöluvasta päättää kunnanhallitus kunnanjohtajan esityksestä (myöntää tai ei myönnä).

Sijaisuuden, hankkeen tai muun perustellun määräaikaisen tarpeen (tilapäinen työvoiman tarve) vuoksi määräaikaisen viranhoitomääräyksen ja työsopimuksen saa tehdä enintään 30.6.2024 saakka. Jos määräaikainen palvelussuhde kestäisi pidemmälle kuin 30.6.2024 saakka, täyttöluvasta päättää kunnanjohtajan esityksestä kunnanhallitus (myöntää tai ei myönnä) jos kyseessä on yli vuoden kestävä määräaikaisuus ja kunnanjohtaja (myöntää tai ei myönnä) jos kyseessä on enintään vuoden kestävä määräaikaisuus.

Ohje koskee kunnan kaikkia virkoja ja tehtäviä, ja

2. kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan ja henkilöstöpäällikön antamaan tarkempia ohjeita kunnan esihenkilöille.