Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 36


- Kaavoitettava alue, kartta

 

Kontiolahden ulkoilukeskuksen asemakaava, sopimus kaavoituksen käynnistämisestä

 

Tekninen lautakunta 30.01.2024 § 9 

 

 

 

Ampumahiihtokeskus ja sen lähiympäristö ovat kunnan strategisen yleiskaavan mukaisia kehittämiskohteita. Kontioniemen osayleiskaavassa alue on osoitettu asemakaavoitettavaksi alueeksi.

 

Alueen maanomistajina ovat Metsähallitus ja kunta. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa ampumahiihtokeskuksen kilpailutoimintaa ja edistää alueen kehittämistä ympärivuotiseen käyttöön. Lisäksi tavoitteena on parantaa matkailualueen ja ampumahiihtokeskuksen välisiä yhteyksiä, turvata ranta-alueen miljöö sekä säilyttää herkkä ja monimuotoinen luonnonympäristö. Maankäytön suunnittelulla on mahdollista saada alueelle uusia vetovoimatekijöitä ja vahvistaa jo käytössä olevia palveluita mm. majoituspalveluita.

 

Tavoitteiden saavuttamiseksi alueelle laaditaan asemakaava. Asemakaavoituksen tavoitteena on mm. liikenneyhteyksien parantaminen, alueen toimintojen selkeyttäminen ja monipuolistaminen sekä majoituspalvelukortteli- ja virkistysalueiden osoittaminen. Asemakaavasta tullaan käyttämään nimeä Kontiolahden ulkoilukeskuksen asemakaava.

 

Käynnistämissopimuksessa sovitaan maanomistajan osallistumisesta asemakaavan laatimisesta aiheutuviin ja asemakaavan valmistelun yhteydessä laadittavien selvitysten ja suunnitelmien kustannuksiin.

 

Asemakaavasta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö-? ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti.

 

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 12.4 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää maankäyttösopimuksista.

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, p. 0400 491 791

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Kontiolahden ulkoilukeskuksen asemakaavaan liittyvän käynnistämissopimuksen.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
_________

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 12.02.2024 § 36  

24/10.02.03.00/2024  

 

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 30.1.2024 § 9 käsitellyt Kontiolahden ulkoilukeskuksen asemakaavaa (sopimus kaavan käynnistämisestä).

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kontiolahden ulkoilukeskuksen asemakaavaan liittyvän käynnistämissopimuksen.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti hyväksyä Kontiolahden ulkoilukeskuksen asemakaavaan liittyvän käynnistämissopimuksen.