Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 37


 

Touhula Leikki Oy:n esitys Touhula Kontiolahti -päiväkodin siirtymisestä kunnalle

 

Kunnanhallitus 12.02.2024 § 37  

74/12.07.00.00/2024  

 

 

Touhula Leikki Oy:llä on Kontiolahden kirkonkylällä Touhula Kontiolahti -päiväkoti, joka on toiminut Kontiolahden varhaiskasvatuspalveluiden yksityisenä palvelusetelipäiväkotina vuodesta 2017. Touhula Leikki Oy on esittänyt Touhula Kontiolahti -päiväkodin siirtymistä liikkeen luovutuksella Kontiolahden kunnalle 1.5.2024 alkaen. Touhula Kontiolahti -päiväkoti on toiminut viime vuodet vajaalla lapsimäärällä ja kunnalliset varhaiskasvatuspaikat ovat lähes täyskäytössä.
 

Päiväkoti Touhula Kontiolahti on neljän lapsiryhmän päiväkoti, jossa on tällä hetkellä toiminnassa kolme lapsiryhmää, joissa on yhteensä 47 lasta. Päiväkotirakennus sijaitsee osoitteessa Puutarhatie 7 (kirjaston vieressä) ja rakennuksen huoneistoala 634,5 neliömetriä. Rakennus on valmistunut 2017 ja se sijaitsee kunnan 12 337 neliömetrin vuokratontilla. Kiinteistön omistaa Kinnland Oy, jonka vuokralainen päiväkoti on.
 

Liikkeen luovutuksen sääntelyn pohjana on EU:n liikkeenluovutusdirektiivi. Suomessa liikkeen luovutusta koskeva säännös sisältyy työsopimuslain 1 luvun 10 §:ään, jossa on liikkeen luovutuksen määritelmä. Tämän mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Keskeisin peruste menettelylle on henkilöstön aseman suojaaminen. Jos Touhula Kontiolahti -päiväkodin toiminta siirtyy liikkeen luovutuksella kunnalle, työntekijät siirtyisivät Touhula Leikki Oy:ltä Kontiolahden kunnan palvelukseen työsopimuslain 1 luvun 10 §:n mukaisesti ns. vanhoina työntekijöinä.
 

Päiväkodin siirtyminen kunnalle ei edellyttäisi toimenpiteitä lasten huoltajilta vaan lasten varhaiskasvatuspaikat säilyisivät ennallaan. Kontiolahden kunta ja Touhula Leikki Oy ovat informoineet Touhula Kontiolahden henkilökuntaa ja perheitä asiasta 7.2.2024.
 

Alustavasti on neuvoteltu, että Kontiolahden kunnan tekninen toimi tekisi vuokrasopimuksen päiväkotikiinteistöstä Kinnland Finland Oy:n kanssa ajalle 1.5.2024 - 31.12.2029. Määräaikaisen vuokrasopimuksen kesto olisi sama kuin Touhula Leikki Oy:llä on nyt voimassa olevassa vuokrasopimuksessa.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Jyrki Rautiainen, p. 050 428 5106

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedokseen Touhula Leikki Oy:n esityksen päiväkodin liikkeen luovutuksesta ja valtuuttaa viranhaltijat jatkamaan liikkeen luovutuksen valmistelua.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedokseen Touhula Leikki Oy:n esityksen päiväkodin liikkeen luovutuksesta ja päätti valtuuttaa viranhaltijat jatkamaan liikkeen luovutuksen valmistelua.