Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 51



 

Kontiolahden kunnan lausunto Joensuun Kirkkotarhantien ja ympäristön asemakaavasta, luonnosvaihe

 

Tekninen lautakunta 23.04.2024 § 51  

154/00.04.02.01/2022  

 

 

Joensuun kaupungin kaavoitus on pyytänyt Kontiolahden kunnan lausuntoa Kirkkotarhantie ja ympäristö -asemakaavan luonnoksesta. Asemakaava koskee aluetta Kirkkotarhantien ympäristössä, Utran kaupunginosassa. Alueelle suunnitellaan erillispientalo- ja rivitaloalueita Rantakylä-Utra-osayleiskaavan tavoitteiden mukaisesti. Suunnittelualue sijaitsee noin 7 kilometrin etäisyydellä Joensuun kauppatorilta ja alle 2 kilometrin päässä Utran palveluista. Pohjoisessa suunnittelualue rajautuu Kontiolahden kunnan rajaan. Suunnittelualueen itäosassa kulkee Kontiolahden puolelle Jynkäntie ja itäpuolella suunnittelualue ulottuu Pielisjokeen.

 

Kaavasta on laadittu kaksi vaihtoehtoista luonnosta. Ne eroavat toisistaan siten, että vaihtoehdossa 1 (VE1) on mukana Jynkäntien ja jokirannan väliset ei-omarantaiset erillispientalotontit (5 kpl) ja vaihtoehdossa 2 (VE2) niitä ei ole mukana.

 

Joensuun kaupungin kaavoitus pyysi toimittamaan lausunnot 15.4.2024 mennessä. Kontiolahden kunta sai lisäaikaa lausunnon antamiseen.

 

Kontiolahden kunta on tutustunut asemakaavaluonnokseen ja lausuu seuraavaa.

 

Asemakaava-alueen laajentaminen siten, että se tukeutuu jo olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen sekä lähialueen palveluihin on tarkoituksenmukaista täydennysrakentamista. Uudet asuinkorttelit sijoittuvat lähelle Kontiolahden kunnan rajaa, joten vaikutukset kohdistuvat myös Kontiolahden puolelle mm. liikennemääriin ja virkistysalueiden käyttöön.

 

Suunnittelualueen pohjoisosassa Kirkkotarhantien jatkeeksi on osoitettu ajoyhteys-merkintä. Ajoyhteys johtaa Kontiolahden puolella sijaitsevien rakennusten pihapiirien läpi. Ajoyhteys saattaa olla houkutteleva kulkureitti Utranharjun retkeily- ja ulkoilualueelle. Rajapolulle osoitettu vastaava ajoyhteys-merkintä on hyvä.

 

Tuleva asuinrakentaminen metsäalueelle ja Jynkäntien varteen lisäävät liikennemääriä jonkin verran. Liikenne suuntautuu pääosin etelään, mutta osin myös pohjoiseen Jynkäntien kautta Jokirannantielle. Kasvava liikennemäärä saattaa osaltaan lisätä jo ennalta kuormittuneen tien turvattomuutta.  

 

Ohjeellisena merkintänä osoitettu ulkoilureitti Jynkäntien pohjoisosasta kohti Utranharjua kulkee nykyisin et-alueen itäpuolella olevaa polkua pitkin. Reitti jatkuu Kontiolahden puolella olevien asuinkiinteistöjen takaa. Asemakaava-alueen luoteisnurkassa kulkeva ulkoilureitti ja latu jatkuvat sujuvasti Kontiolahden puolella.

 

Despro Engineering Oy suunnittelee Carunan toimeksiantona sähkölinjaa välille Kontiolahti-Joensuu. Esisuunnitelmissa on yhtenä vaihtoehtona esitetty 110 kV ilmajohto, joka kulkisi Rantakylän kautta, Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan rajan suuntaisesti, taittaen Kirkkotarhantien pohjoispään kohdalla kohti Pielisjoen rantaa. Suunniteltu linja sivuaa erillispientalojen korttelialueita (kortteli 170 ja 171) ja kulkee vaihtoehdossa 1 osoitetun korttelin 174 kohdalta rantaan ja edelleen ylittäen joen. Asuinkortteleiden sijoittamisessa tulee huomioida johtoalueen vaatima tila.

 

Kontiolahden kunta kiittää yhteistyöstä ja mahdollisuudesta lausua kaavaluonnoksesta.

  

Kontiolahden kunnan hallintosäännön 18 §:n mukaisesti tekninen lautakunta antaa lausunnot naapurikuntien kaavoista.

 

Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791.

 

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää antaa esittelytekstin mukaisen lausunnon Joensuun kaupungin Kirkkotarhantie ja ympäristö -asemakaavan luonnoksesta.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.
_________