RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhteistyötoimikunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 5
Lieksan kaupungin aloitetoiminnan säännön päivittäminen
Yhteistyötoimikunta 24.09.2026
455/00.01.02.01.01/2022
Valmistelija Hallintojohtaja
Aloitetoiminnan tarkoituksena on edistää henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksia heidän työhönsä ja työympäristöönsä. Aloitteilla voidaan pyrkiä parantamaan esimerkiksi työolosuhteita, kustannustehokuutta sekä organisaation toimivuutta. Aloitetoiminnan kautta voidaan vaikuttaa myös kaupungin sisäisiin ja ulkoisiin asiakkaisiin ja heidän palveluunsa.
Lieksan kaupungin aloitetoiminnan sääntö on vuodelta 1995. Sääntö on uudistettu kesän 2026 aikana ja siinä määritellään, mitä aloitteella tarkoitetaan ja mikä on aloitetoiminnan tarkoitus sekä annetaan ohjeistus aloitteen tekemiseen ja aloitteiden käsittelyyn. Sääntö sisältää myös aloitteen arviointiperusteet ja palkitsemisohjeet.
Aloitetoiminnan säännön luonnos lähetetään yhteistyötoimikunnan jäsenille sähköpostitse. Yhteistyötoimikunnan käsittelyn jälkeen aloitetoiminnan sääntöön on mahdollista tehdä vielä muokkauksia ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.
Uusi sääntö on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään vuoden 2027 alusta.
Esittelijä Hallintojohtaja
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käy keskustelun Lieksan kaupungin aloitetoiminnan säännöstä.
Päätös
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi