Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 22.09.2026/Asianro 10



Kokousasian teksti

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kausisuunnitelmat 2026-2027

 

Hyvinvointilautakunta 22.09.2026    

596/12.00.01/2026  

 

Valmistelija Alakoulujen rehtori

 

Aamu- ja iltapäivätoimintaa tarjotaan Lieksassa Rantalan koululla ja

Keskuskoulussa. Toiminta on tarkoitettu perusopetuksen 1.- ja 2.luokan

oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on päätös

oppilaskohtaisesta tuesta.

 

Vastuuohjaajat tekevät toimintaa ohjaavan kausisuunnitelman, jonka

pohjalta tehdään tarkempi viikoittainen suunnitelma. Vastuuohjaajat ovat

toimittaneet lukuvuoden 2026–2027 kausisuunnitelmat. Suunnitelmat ovat

liitteenä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Rantalan koulun ja Keskuskoulun

aamu- ja iltapäivätoiminnan kausisuunnitelmat lukuvuodelle 2026–2027.

 

Päätös

 

 

 

Lisätietoja Rehtori Johanna Rossi, p. 040 1044 235,

 sähköposti johanna.rossi(at)lieksa.fi

 

 Sivistysjohtaja Jarkko Rieppo, p. 040 1044 101,

 sähköposti jarkko.rieppo(at)lieksa.fi