Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 18.11.2024/Pykälä 119


Paikallinen sopimus varallaolosta 1.1.2025 alkaen

 

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 18.11.2024 § 119 

474/01.05.00.00/2024      

 

KVTES luku III Työaika § 5 varallaolo mukaisesti varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/ työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

 

Varallaolokorvauksen määrän tai sen määräytymisperusteiden sekä varallaolon ehtojen on oltava viranhaltijan/työntekijän tiedossa varallaolosta sovittaessa. Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/ työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava).

 

Valvomotoiminta ja valvonta-, kiinteistö- sekä vesihuollon päivystys- ja varallaolojärjestelyt siirtyvät Liperin kunnan perustoiminnoiksi 1.1.2025 alkaen. Tämän jälkeen Liperin kunta tulee järjestämään normaalin työajan ulkopuolella tapahtuvan päivystys- ja varallaolon työntekijöiden voimassa olevien työsopimuksien sekä työehtosopimuksien mukaisesti ja paikallisesti neuvotellen. Tämä päivystys- ja varallaolo on aiemmin toteutettu Liperin Aluelämpö Oy:n työntekijöiden kanssa tekemällä sopimuksella ja tämän sopimuksen Aluelämpö Oy yrityksenä on irtisanonut 23.9.2024 irtisanomisajan puitteissa.

 

Tällä paikallisella sopimuksella on sovittu, että Liperin kunnan kunnossapitopalveluiden ja vesihuoltolaitoksen varallaolosta ja maksettavista korvauksista sekä muista ehdoista ja se on voimassa toistaiseksi. Sopimuksen pohjana ovat KVTES:n määräykset ja paikallisesti on sovittu työ- ja virkaehtosopimusta paremmista ehdoista. Varallaolo perustuu lähtökohtaisesti vapaaehtoisuuteen, mutta perustoimintojen ylläpitämiseksi tai poikkeustilanteissa työantajalla on työsopimusten mukainen työnjohdollinen oikeus määrätä työntekijä varallaoloon sovittua korvausta vastaan. Sopimus koskee Liperin kunnan kunnossapitopalveluiden ja vesihuoltolaitoksen yksiköitä ja työntekijöitä.


 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö

 

Esittelijä  Henkilöstöpäällikkö

 

Päätösehdotus  Henkilöstö- ja työllisyysjaosto hyväksyy paikallisen sopimuksen varallaolosta. Sopimus on voimassa 1.1.2025 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Lisätietoja henkilöstöpäällikkö puh. 040 167 6103