RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 79
Teknisten sopimuksen työn vaativuuden arvioinnin kriteeristön päivittäminen
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 21.09.2026 § 79
462/01.02.01.02/2026
Kunnissa teknisen henkilöstön tehtäväkohtainen palkka perustuu työn vaativuuteen, ja sitä mitataan työn vaativuuden arvioinnilla (TVA). Työnantajan on päätettävä tehtäväkohtaisesta palkasta ottaen tehtävien vaativuus huomioon mahdollisimman puolueettomasti.
Palkkausjärjestelmässä tehtäväkohtaisen palkan määrittävät tehtävät ja niiden vaativuus. Tehtäväkohtainen palkka on kaikille saman ammattiryhmän saman vaativuustason työtä tekeville
samalla tasolla. Samassa ammattiryhmässä tehtäväkohtainen palkka voi vaihdella, mikäli tehtävän sisällöt tai tehtävien vaativuudet vaihtelevat. Vaativammista tehtävistä tulee maksaa enemmän palkkaa.
Teknisten sopimuksen työn vaativuuden arvioinnin taulukko on vaatinut päivitystä muuttuneiden tehtävänkuvien ja -nimikkeiden sekä työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisten korotuksien myötä.
Vaikutusten arviointi Tavoitteena olisi että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat olisivat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa.
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö
Päätösehdotus
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto hyväksyy päivitetyt teknisten sopimuksen työn vaativuuden arvioinnin kriteeristöt.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Elinympäristöpalvelut
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö, p. 040 167 6103