RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 70
Tilintarkastuspalveluiden hankinta 2027-2029, optiona 2030 ja 2031
Tarkastuslautakunta 13.10.2026 § 70
275/02.08.00.03/2026
Kuntalaki 122 §:
”Valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. (18.9.2015/1236)
Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.
Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.
Tilintarkastajalla on oltava edellytykset riippumattoman ja riittävän laajan tilintarkastuksen toimittamiseen. Jos edellytykset riippumattomaan tarkastukseen puuttuvat, tilintarkastajan on kieltäydyttävä vastaanottamasta tehtävää tai luovuttava siitä.
Tilintarkastajana ei saa toimia henkilö, joka 75 §:n mukaan ei ole vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan.”
Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu tilintarkastusyhteisön valinnan valmistelu. Liperin kunnanvaltuusto suorittaa peruskunnan tilintarkastusyhteisön valinnan tarkastuslautakunnan esityksestä. Liperin kunnan tytäryhteisöjen tilintarkastajaksi valitaan kunnan nimeämä tilintarkastusyhteisö.
Liperin kunnan tilintarkastuspalveluiden tarjouskilpailu toteutettiin tarkastuslautakunnan päätöksen 12.5.2026 (§ 54) mukaisesti Pohjois-Karjalan hankintatoimen kautta. Kilpailutuksessa oli Liperin kunnan ja sen tytäryhteisöjen lakisääteinen tilintarkastus tilikausille 2027–2029 sekä optiona tilikaudet 2030 ja 2031. Lisäksi optiona tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät tarkastuslautakunnan tilauksen mukaan.
Määräaikaan 22.9.2026 klo 14.00 mennessä tarjoukset jättivät
- Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy
- BDO Audiator Oy
Tarjousten vertailuperuste muodostuu 75 % vertailuhinnan ja 25 % kriteerikohtaisten pisteiden mukaan.
Pohjois-Karjalan hankintatoimi on varmistanut molempien tarjousten hyväksyttävyyden ja tarjouspyynnön ehtojen täyttymisen sekä laatinut vertailutaulukon.
Sopimuskausi alkaa 1.7.2027.
Oheismateriaalina tarjouspyyntö ja liitteenä julkinen vertailutaulukko, josta liikesalaisuudet on poistettu.
Vaikutusten arviointi Lakisääteisen tilintarkastuksen järjestäminen kuntakonsernille
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta päättää, ettei ota käyttöön nykyisen sopimuksen optiovuotta 2027 ja päättää nykyisen sopimuksen loppumaan 30.6.2027.
Tarkastuslautakunta ehdottaa valtuustolle, että
1. Valtuusto päättää valita Liperin kunnan tilintarkastusyhteisöksi BDO Audiator Oy:n tilikausille 2027-2029 kuntalain tarkoittamaa tilintarkastusta varten alkaen 1.7.2027.
2. Valtuusto valitsee nimettäväksi kuntakonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen tilintarkastusehdokkaaksi BDO Audiator Oy:n tilikausille 2027-2029.
3. Valtuusto valtuuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimen antamaan tiedoksiannon hankintapäätöksestä tarjoajille sekä oikeuttaa tekemään sopimuksen Liperin kunnan (emo) ja BDO Audiator Oy:n välillä.
4. Lakisääteisen tilintarkastuksen optiokaudet 2030 ja 2031 tulevat kuitenkin käyttöön, ellei tarkastuslautakunta erikseen irtisano sopimusta päättymään sopimuskauden tai ensimmäisen optiokauden loppuun.
5. Tarkastuslautakunnan sihteeripalvelut toteutetaan tarkastuslautakunnan tilauksen perusteella sopimushinnoin.
BDO Audiator Oy:n valinnan perusteena on tarjouspyynnössä mainittu vertailuperuste, joka on muodostunut 75 % vertailuhinnan ja 25 % kriteerikohtaisten pisteiden mukaan.
Päätös
Pöytäkirjanpitäjä Sirkku Patokoski poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 11.21–11.47. Pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ajan toimi Arja Aalto.
Talous- ja hallintojohtaja Pasi Ruohtula esitteli asian ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Keskustelun aikana tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Heikki Piiroinen teki vastaehdotuksen, jonka mukaan lautakunnan tulee hyväksyä hinnaltaan halvin tarjous ja jatkaa sopimusta Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy:n kanssa. Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jäsen Satu Melkko poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 11.32.
Puheenjohtaja totesi tarkastuslautakunnan hyväksyneen päätösehdotuksen.
Heikki Piiroinen ilmoitti päätöksestä eriävän mielipiteen ja toimitti sen kirjalliset perustelut kirjattavaksi pöytäkirjaan.
Eriävä mielipide
Kahden ammattitaitoisen ja pätevän tilintarkastusyhteisön BDO Audiator Oy:n ja Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy:n tarjousten laatuero pisteytyksessä syntyy käytännössä tarkastuslautakunnan sihteerin fyysisestä läsnäolosta kokouksissa, jota BDO Audiator Oy tarjoaa enemmän.
Nykyinen käytäntö sihteerin toimimisesta etänä on sujunut hyvin ja moitteetta. Mitään tarvetta sihteerin fyysiselle läsnäololle kokouksissa ei ole jatkossakaan. Tätä perustelua ei mielestäni ole syytä käyttää vertailussa.
Kun laatueroa tarjouksille ei siten synny, kunnan tulisi heikko taloustilanne huomioon ottaen valita halvempi tarjous ja jatkaa sopimusta Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy:n kanssa.
Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että tilintarkastajan tulee olla itsenäinen ja riippumaton suhteessa kunnan viranhaltijoihin ja hänelle tulee taata laaja tiedonsaantioikeus kunnan asioihin.
Heikki Piiroinen
tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja
Ote valtuusto /Pohjois-Karjalan hankintatoimi