Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 45



 

 

Joensuun seudun yleiskaavan 2040 käynnistäminen, sitä koskevan sopimuksen hyväksyminen sekä yleiskaavatoimikunnan jäsenten nimeäminen

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 139 

     

 

Joensuun seudun seutuvaltuusto hyväksyi 02.12.2008 kuntien yhteisen,

oikeusvaikutteisen yleiskaavan nykyisen Joensuun, Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntien alueille. Hyväksytty Joensuun seudun yleiskaava 2020 tuli voimaan 14.01.2010. Joensuun seudun yleiskaava 2020:n tavoitevuosi on saavutettu. Kaava on monelta osin vanhentunut ja päivitys on ajankohtainen.

 

Liperi kunta on käsitellyt Joensuun kaupungin (KH 20.06.2022 § 258) lähettämän aloitteen kunnanhallituksen kokouksessa 22.08.2022 § 161 ja on päättänyt tuolloin osallistua kaavahankkeeseen. Liperin kunta piti Joensuun kaupungin ehdottamaa seudun kuntien yhteisen toimielimen perustamista lähtökohtaisesti parhaana mallina, jolloin kaavasta päättäminen olisi seudun kuntien käsissä ja se saisi vastaavat oikeusvaikutukset kuin voimassa oleva Joensuun seudun yleiskaava 2020. Kaavatyön yhteyshenkilöksi Liperin kunnasta nimettiin tekninen johtaja ja varalle kaavoituspäällikkö.

 

Vaikka Liperin kunnassa on tarkoitus laatia mm. koko kuntaa käsittävä strateginen yleiskaava, jossa on huomioitu Liperin ominaispiirteet, voidaan Joensuun seudun yleiskaavan päivittämistä pitää kuitenkin erityisen tarpeellisena seudullisena kaavatasona. Ajanmukaisella ja päivitetyllä Joensuun seudun yleiskaavalla voidaan edistää laajemmin kaupunki- ja aluekeskusten elinvoimaisuutta ja Joensuun seudun kilpailukykyä, liikennejärjestelmien toimintaedellytyksiä ja palvelurakenteen toimivuutta sekä yhdyskuntarakenteen taloudellisuutta

 

Kuntien aloitetta koskevissa päätöksissä on linjattu, että kaavan laatiminen ja päättäminen annetaan MRL 47 §:n 1 momentin mukaiselle kuntien yhteiselle toimielimelle (Joensuun seudun yleiskaavatoimikunta). Toimielimen tehtävänä on vastata yleiskaavan laatimisesta ja päättää sen hyväksymisestä. Toimielimen kokonaisvahvuus on 11 henkilöä, ja sen jäsenmäärä jakautuu sopijakuntien kesken seuraavasti (liite): Joensuu viisi henkilöä (sis. puheenjohtajan), Kontiolahti kaksi henkilöä, Liperi kaksi henkilöä, Outokumpu yksi henkilö ja Polvijärvi yksi henkilö. Toimielimen puheenjohtajana toimii Joensuun kaupungin nimeämä edustaja ja varapuheenjohtajana Kontiolahden kunnan nimeämä edustaja. Toimielimen jäsenet valitaan kunkin kunnanvaltuuston toimesta erillisellä päätöksellä.

 

Kaava-asiakirjojen valmistelusta vastaa käytännön kaavatyötä tekemään nimettävä, kuntien kaavoituksen/yhdyskuntasuunnittelun viranhaltijoista koostuva Joensuun seudun yleiskaavan suunnittelutyöryhmä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville syksyn 2023 aikana. Kaavaluonnos on todennäköisesti käsittelyssä vuosien 2024-2025 vaihteessa. Kaavaehdotus tullee käsittelyyn alkuvuodesta 2026. Aikataulu on vielä hyvin alustava ja se tarkentuu prosessin aikana.

 

Sopimus Joensuun seudun yleiskaava 2040:n laatimiseksi tulee voimaan, kun kunkin sopijapuolen kunnan-/kaupunginvaltuustot ovat päättäneet, että sopijakuntien alueelle laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 46 §:n tarkoittama kuntien yhteinen yleiskaava sekä hyväksyneet samansisältöisenä sopimuksen ja kun sopimus on allekirjoitettu kaikkien sopijapuolten toimesta. Kuntien yhteinen toimielin katsotaan perustetuksi sopimuksen tullessa voimaan.

 

Nyt tehtävien päätösten pohjana on Joensuun kaupunginvaltuuston 29.05.2023 § 55 päätös Joensuun seudun yleiskaava 2040:n käynnistämisestä ja sitä koskevan sopimuksen hyväksymisestä (liite).

Päätöksen liitteenä oleva sopimus on lähetetty Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntien käsiteltäväksi siten, että kukin kunta osaltaan päättää käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain 46 §:n mukaisen kuntien yhteisen yleiskaavan laadinnan ja päättävät hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Joensuun seudun yleiskaava 2040:n laatimiseksi.

 

Samaan tapaan Joensuun seudun yleiskaava 2040 laatimiseksi Liperin kunnan alueelle tulee siis päättää kaavan laadinnasta (kunnanhallitus), hyväksyä sopimus Joensuun seudun yleiskaava 2040:n laatimiseksi (kunnanvaltuusto) ja valita 2 jäsentä Joensuun seudun yleiskaavatoimikuntaan (kunnanvaltuusto).

 

Vaikutusten arviointi Joensuun seudun yleiskaava edistää kaupunki- ja aluekeskusten elinvoimaisuutta ja Joensuun seudun kilpailukykyä, liikennejärjestelmien toimintaedellytyksiä ja palvelurakenteen toimivuutta sekä yhdyskuntarakenteen taloudellisuutta. Lisäksi kaava ja sen laadinta tukevat Liperin seutukaavan laatimista.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. aloittaa Joensuun seudun yleiskaava 2040 laatimisen ja

2. esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Joensuun seudun yleiskaava 2040:n laatimiseksi sekä valitsee 2 jäsentä ja heille varajäsenet Joensuun seudun yleiskaavatoimikuntaan.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote valtuusto / Joensuun kaupunki

Tiedoksi  kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut, elinympäristölautakunta

Toimeenpano hallinto, maankäyttö

Lisätietoja  tekninen johtaja p. 050 467 353

 

 

 

 

Valtuusto 19.06.2023 § 45  

149/00.04.01.01/2023  

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi liitteenä olevan sopimuksen Joensuun seudun yleiskaavan 2040 laatimiseksi.

Valtuusto valitsi Liperin kunnan edustajiksi yleiskaavatoimikuntaan Asmo Variksen (varajäsen Tiina Savolainen) ja Marja-Leena Kivivuoren (varajäsen Tero Kuittinen).

 

Ote Joensuun kaupunki

Toimeenpano hallinto, maankäyttö

Tiedoksi kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut, elinympäristölautakunta

Lisätietoja tekninen johtaja p. 050 467 353

Ptk tark.