Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 53



 

 

Seuraamukset työ- ja virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä Nurmeksen kaupungilla

 

Yhteistyötoimikunta 01.11.2023 § 50 

 

 

Hallintojohtaja: Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 8 luvun 35 §:n 3 momentin mukaan viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on annettu varoitus ja siten mahdollisuus korjata menettelynsä.

 

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle varoituksella on annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.

 

Nurmeksen kaupungilla ei ole käytössä hyväksyttyä ja voimassa olevaa ohjetta seuraamuksista työ- ja virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä.

 

Kaupungilla on oltava yhtenäinen ohjeistus mahdollisten työ- ja virkavelvollisuuksien laiminlyöntien seuraamustilanteiden varalta.

 

Oheismateriaalina luonnos ohjeesta seuraamukset työ- ja virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä Nurmeksen kaupungilla.

 

Hallintojohtaja: Yhteistyötoimikunta käsittelee seuraamukset työ- ja virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä Nurmeksen kaupungilla ohjeluonnoksen ja esittää henkilöstöjaostolle ohjeen hyväksymistä.

  

 

Yhteistyötoimikunta: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

Henkilöstöjaosto 15.11.2023 § 53  

378/01.00.01/2023  

 

 

Hallintojohtaja: Yhteistyötoimikunta 01.11.2023 § 50

 

 

Hallintojohtaja: Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeen seuraamukset työ- ja virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä Nurmeksen kaupungilla.               

 

Henkilöstöjaosto: Ehdotus hyväksyttiin.