Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 20


 

 

Etätyöhakemusten käsittely

 

Henkilöstöjaosto 29.05.2024 § 20  

437/01.01.03.01/2023  

 

 

Hallintojohtaja: Työmarkkinajärjestöjen ohjeistuksen mukaan etätyön keskeisiin tunnusmerkkeihin kuuluu se, että, työ, jota voitaisiin tehdä työnantajan tiloissa, tehdään säännöllisesti varsinaisen työpaikan ulkopuolella. Etätyö on vapaaehtoista sekä työntekijälle että työnantajalle. Työnantajan ja työntekijän on aina sovittava etätyön tekemisestä.

 

 Henkilöstöjaosto on hyväksynyt 15.11.2023 §:ssä 51 päivitetyn etätyön periaatteet Nurmeksen kaupungilla -ohjeen.

 

 Etätyön tavoitteena on lisätä työn tehokkuutta, tuottavuutta ja joustavuutta sekä helpottaa työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Lisäksi etätyön tavoitteena on tukea työntekijöiden työtyytyväisyyttä, työmotivaatiota ja työssä jaksamista.

 

 Etätyötä tekevän työntekijän tulee olla tavoitettavissa normaalina työaikana puhelimitse, sähköpostitse sekä Teamsilla, ellei esimiehen kanssa lyhytaikaisesti toisin sovita. Lyhytaikaisestakin poikkeuksellisesta työajan sijoittumisesta ja sen perusteista on syytä informoida muita avoimesti työpaikalla.

 

 Nurmeksen kaupungilla etätyötä tekevät työntekijät ovat vakuutettuja erillisellä etätyövakuutuksella (1.1.2022 alkaen).

 

 Hallintosäännön 22 §:n Henkilöstöjaoston 3 kohdan mukaan henkilöstöjaosto ratkaisee asiat, jotka koskevat viranhaltijan kanssa yksittäistapauksessa tehtävää palkkasopimusta tai muuta sopimuksenvaraista asiaa, silloin kun kunnallinen työmarkkinalaitos on antanut siihen suostumuksen.

 

 Etätyöoikeutta ovat hakeneet:

 

 ------------------------------------

 ---------------------------------------------------------

 

Etätyöhakemukset ja esihenkilön puoltavat lausunnot ovat oheisaineistona luottamushenkilöiden sähköisessä työtilassa.

 

Puheenjohtaja: Henkilöstöjaosto päättää myöntää ----------------------------------------------------------------------------------------------------- osittaisen etätyön tekemisen 1.6.2024 alkaen, hakemusten ja  Nurmeksen kaupungin etätyön periaatteiden mukaisesti.

  

 

 

 

Henkilöstöjaosto: Henkilöstöjaosto päätti myöntää -------------------------------------- etätyöoikeuden hakemuksen mukaisesti.

 Henkilöstöjaosto kävi --------------------------------------------------------------------- etätyöhakemuksesta. Käsittelyn yhteydessä Anne Härkin (kesk.) esitti Päivi Härkimen (kesk.) kannattamana, että henkilöstö- ja maahanmuuttokoordinaattorille myönnetään 40 % etätyömahdollisuus.

 

 Koska oli tehty puheenjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että puheenjohtajan päätösesityksen kannalla olevat äänestävät 'JAA' ja Anne Härkimen esityksen kannalla olevat äänestävät 'EI'. Äänestystapa ja -järjestys hyväksyttiin.

 

 Seuranneessa äänestyksessä annettiin kolme (3) JAA-ääntä (Elina Oinonen, Erik Reinikka ja Henry Määttä) ja kaksi (2) EI-ääntä (Anne Härkin ja Päivi Härkin). Henkilöstöjaoston päätökseksi tuli puheenjohtajan päätösesitys eli henkilöstö- ja maahanmuuttokoordinaattorin etätyöhakemus hyväksyttiin hakemuksen mukaisesti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintojohtaja Leena Timonen poistui kokouksesta esteellisenä (intressijäävi) tämän asian käsittelyn yhteydessä.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi henkilöstöjaoston puheenjohtaja Elina Oinonen.