RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 02.10.2025/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Rääkkylän kunta - päästövähennystoimet vuodelle 2026 |
![]() |
Talousarvio 2026 elinvoimalautakunnan tekstiosa |
![]() |
Talousarvion käyttösuunnitelma 2026, elinvoimalautakunta |
![]() |
Investointiosa 2026 |
Elinvoimalautakunnan vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2027 - 2028 taloussuunnitelma
Elinvoimalautakunta 02.10.2025 § 47
152/02.02.00.00/2025
Vuoden 2026 talousarvion laadintaohjeen mukaan talousarvio laaditaan todellisten tiedossa olevien tulojen ja menojen mukaisesti. Tuloperusteita tulee tarkastella kriittisesti sekä maksujen ja taksojen korotukset on otettava talousarviossa huomioon.
Vuoden 2026 talousarvion laatimisen pohjana käytetään vuoden 2024 tilinpäätöksen toteumalukuja. Palkat ja niihin liittyvät sivukulut arvioidaan keskitetysti.
Kuntapalvelujen tavoitteita ja niiden raportoinnissa käytettäviä mittareita tulee tarkastella kriittisesti siten, että palveluja ja niihin käytettävää rahaa voidaan tarkastella päätöksenteossa ja seurannassa riittävällä tarkkuudella. Toimintaa on arvioitava paitsi taloudellisesti niin myös määrällisesti ja laadullisesti siten, että talousarvio ja -suunnitelma täyttävät sille laissa asetetun velvoitteensa olla keskeinen kunnan toiminnan ohjausväline ja kunnan kokonaistaloudellinen suunnitelma.
Investoinnit tulee arvioida palvelujärjestelmän tulevaisuudennäkymien ja palvelujen parantamisen näkökulmasta. Korvaus- ja korjausinvestointeja tulee toteuttaa siten, että investoinneilla voidaan katsoa olevan hyötyä palvelujärjestelmään ja niiden toteuttamisen on vahvistettava kunnan elinvoimaa ja kokonaistaloudellisuutta. Korvausinvestoinneissa on otettava huomioon niiden vaikutus käyttötalouteen. Investoinneissa on myös otettava huomioon valtuuston päätös 22.8.2022, jolla kunta päätti liittyä ns. HINKU-kunnaksi.
Toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet on asetettava tarkasti. Valtuustoon nähden sitovia ja konkreettisia toiminnallisia tavoitteita voi olla 2-5 / valtuustotasoista tulosyksikköä kohden. Valtuustotasoiset tavoitteet tulee asettaa siten, että ne ovat helposti mitattavissa. Tavoitteista laaditaan erilliset taulukot. Taulukoita käytetään tilinpäätöksiä laadittaessa ja arvioitaessa tavoitteiden toteutumista.
Elinvoimalautakunnan määrärahat ja tuloarviot on jaettu tileittäin toimielimen tulosalueiden kustannuspaikoille ja kiinteistötoimen tulosyksikköinä oleville tulosalueen kustannuspaikan tehtäville.
Laadinnassa on käytetty vertailutietoina edellisten vuosien tilinpäätös-
tietoja huomioiden tapahtuneet sekä tiedossa olevat muutokset.
Talousarvio- ja taloussuunnitelma- sekä investointiosaesitys esitellään
tarvittavilta osiltaan kokouksessa. Lisäksi esitellään suunnitelma ensi vuoden päästövähennystoimista.
Asian valmistelijat: tekninen johtaja Jorma Berg, puh. 040 105 4201, rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473, siivouspalveluiden osalta siivoustyönjohtaja Tanja Makkonen, puh. 040 105 3204 ja elinkeinoelämän edistämisen osalta kehityssihteeri Raita Joutsensaari, puh. 040 105 3010.
Esittelijät: tekninen johtaja Jorma Berg, puh. 040 105 4201 ja kehityssihteeri Raita Joutsensaari, puh. 040 105 3010.
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta hyväksyy vuoden 2026 talousarvion sekä päästövähennyssuunnitelman ja vuosien 2027 - 2028 taloussuunnitelman sekä vuosien 2026 - 2028 investointiosan ja lähettää ne edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |