RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yleis- ja taloushallinnon asiatarkastajat ja laskujen hyväksyjät vuonna 2023
Kunnanhallitus 03.04.2023 § 52
6/02.00/2023
Talousarvion ja taloussuunnitelman täytäntöönpano-ohjeessa toimialoja on pyydetty tekemään päätös tavaroiden tilaajista, vastaanottomerkintöjen tekijöistä sekä laskujen asiatarkastajista ja hyväksyjistä siltä osin kuin niihin tulee muutoksia vuoteen 2022 verrattuna.
Yleis- ja taloushallinnon määrärahojen osalta on nimetty henkilöt, jotka vastuidensa puolesta suorittavat asiatarkastuksen ja hyväksyvät laskut. Luettelo henkilöistä on pykälän liitteenä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että yleis- ja taloushallinnon laskuja asia-
tarkastavat ja hyväksyvät liitteen mukaiset henkilöt.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti lisättynä Henna Saarella, joka
toimii yleis- ja taloushallinnon asiatarkastajana.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |