Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 161


# Yhdistystyöllistäminen Polvijärvellä_04072022

 

Yhdistystyöllistämisen tuki

 

Kunnanhallitus 05.09.2022 § 161  

19/02.00/2022  

 

 Polvijärven työllisyyskoordinaattori ja YTYÄ-hanke ovat esittäneet yhdistyksille tarjottavaksi työllistämisen tukipalveluja. Keväällä 2022 tehdyn yhdistyskartoituksen perusteella työllistämistuelle on kysyntää. Tukipalveluilla autetaan yhdistyksiä työllistämään polvijärveläisiä pitkäaikaistyöttömiä 100 %:n palkkatuella. Kunta auttaisi tarjoamalla ensimmäisen kuukauden palkkalainan ja ostamalla yhdistyksille PKSotun Koitto-palvelun työnantajavelvoitteiden hoitamiseksi. Toimintamallia on kokeiltu aiemmin Polvijärvi-Seura ry:ssä ja kokemukset ovat olleet hyviä. Lisäksi vuoden 2023 alusta ehdotetaan otettavaksi käyttöön ylimääräinen työllistämispalkkio 100 €/kk ensimmäiseltä puolelta vuodelta ja 150 €/kk seuraavalta puolelta vuodelta. Tarkemmin asia selviää liitteenä olevasta diasarjasta.

 

 Toimintamallin avulla kunnalle aiheutuu jokaisesta työllistetystä merkittävä säästö työmarkkinatuen kuntaosuusmenojen vähennyksenä. Lisäksi toimintamalli tukee paikallista yhdistystoimintaa sekä pitkäaikaistyöttömien työllistymistä omalle paikkakunnalle.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunta tarjoaa polvijärveläisen
pitkäaikaistyöttömän työllistävälle yhdistykselle ensimmäisen
kuukauden palkkalainan ja osallistuu työnantajavelvoitteiden
hoitamiseen ostamalla yhdistykselle PKSotun Koitto-palvelun.
Vuoden 2023 alusta otetaan käyttöön ylimääräinen työllistämis-
palkkio 100 €/kk ensimmäiseltä puolelta vuodelta ja 150 €/kk
seuraavalta puolelta vuodelta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.