Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 50


 

Aloite Polvijärven Sotkumassa sijaitsevan alikulkutunnelin seinien maalaamisesta

 

Kunnanhallitus 03.04.2023 § 50  

6/02.00/2023  

 

 Polvijärven kunnan aloitekanavaan on jätetty aloite Sotkuman alikulkukäytävän maalaamisesta jollakin iloisella teemalla.               

 

 Aloite koskee Polvijärvi-Joensuu -tien alitse kulkevaa alikulkutunnelia, joka on Käsämään kääntyvän tien risteyksessä.

 

 Polvijärven kunta on pyytänyt Pohjois-Savon ely-keskukselta kannanottoa aloitteeseen ja sen rahoitukseen.

 

 Ely-keskuksen liikenteen asiakaspalvelu on antanut ohjeen, miten kunnan tulee menetellä, jos alikulkutunneli halutaan maalata:

 

 Alikulun maalaamiseen tarvitaan ely-keskuksen lupa. Lupa voidaan myöntää vain kunnalle. Jos tavallinen kansalainen, yhdistys, seura, koulu tms. haluaa maalata alikulun, asia täytyy sopia ensin kunnan kanssa, joka voi hakea luvan ely-keskukselta.

 

 Kunta vastaa seuraavista asioista:

 

. käytettävien maalien soveltuvuudesta ko. tarkoitukseen niin, ettei

   betonirakenteiden säilyvyys heikkene (tartunta, säilyvyys, hengittävyys)

. betonipintojen soveltuvuudesta maalattavaksi (betonipinnoissa voi olla

   erilaisia suojakäsittelyitä joiden päälle maalausta ei voi tehdä)

. tehtyjen maalausten ylläpidosta ja tarvittaessa poistamisesta

. työnaikaisista liikennejärjestelyistä ja turvallisuudesta

. kaikista kustannuksista mitä maalausten tekemisestä, ylläpidosta tai

   poistamisesta syntyy

. maalausten sisällön soveltuvuudesta ko. kohteeseen (muut kulkijat tai

   lähiasukkaat).

. Maalauksen voi tehdä vain kevyen liikenteen alikulkuihin

   (liikenneturvallisuussyyt, ja ei saa olla tieltä luettavissa).

. Lupa tehdään työlupana, jonka hakemisesta voi lukea tarkempaa tietoa

   täältä: https://www.ely-keskus.fi/tyolupa-tiealueella-tyoskentelyyn

 

 Kaikista työstä aiheutuvista kustannuksista vastaa kunta.

 

 Teknisen johtajan mukaan alikulkutunnelin maalaaminen on toteutettamiskelpoinen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa teknisen toimen tehtäväksi laatia maalaustöiden kustannusarvio 30.4.2022 mennessä. Kustannusarvion saatuaan kunnanhallitus päättää mahdollisen maalausluvan pyytämisestä ely-keskukselta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.