RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorten kesätyöpaikat 2024
Kunnanhallitus 26.02.2024 § 37
24/01.01.01.05/2024
Polvijärven kunnan vuoden 2024 talousarviossa on nuorten kesätöiden eli "Tutustu työelämään ja tienaa" -kesäharjoitteluohjelman menoihin varattu 25 549 euron määräraha.
Liitteenä ovat nuorten kesätyötä koskevat periaatteet tiedote ja dokumentti koeajasta. Liitteestä käyvät tarkemmin ilmi vaatimukset, jotka nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) perusteella tulee huomioida alle 15-vuotiaiden palkkaamisessa.
Tavoitteena on, että kaikki halukkaat kohderyhmään kuuluvat saavat kesätyöpaikan. Työnantajilta on aiemmin laskutettu 39 euroa työpäivältä. Kahden viikon kesäharjoitteluohjelman mukaiseksi palkaksi tulisi 390 euroa, mikä on sama kuin vuonna 2023.
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteiden mukaiset nuorten kesätyön periaatteet
vuodelle 2024.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |