Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 11.01.2022/Pykälä 4


 

 

Yhteistyötoimikunnan ja työsuojelutoimikunnan työnantajaedustajien nimeäminen

 

HETYJ 11.01.2022 § 4  

2836/00.00.01.01.02/2021  

 

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaan kunnassa on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Lain tarkoittamana yhteistoimintaelimenä toimii Joensuun kaupungissa yhteistyötoimikunta.

 

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain mukaan työnantajalla on oltava myös työsuojelutoimikunta. Aiemmin yhteistyötoimikunta on toiminut myös työsuojelutoimikuntana, mutta yhteistyötoimikunta on päättänyt, että vuoden 2021 alussa työsuojelutoimikunta eriytetään.

 

Henkilöstö- ja yhteysjohtajan päätösehdotus:

Henkilöstö- ja työllisyyysjaosto päättää

 

nimetä työnantajan edustajiksi vuosiksi 2022-2023

 

yhteistyötoimikuntaan

-          henkilöstö- ja yhteysjohtaja

-          talousjohtaja

-          työhyvinvointipäällikkö, työsuojelupäällikkö

-          hyvinvointijohtaja, varajäsen hyvinvoinnin kehittämisjohtaja

-          palvelujohtaja, varajäsen  koordinaattori

-          koulutusjohtaja, varajäsen hyvinvoinnin kehittämisjohtaja

-          kaupunkiympäristöjohtaja, varajäsen kaupungininsinööri

-          Joensuun Veden johtaja, varajäsen vesihuoltoinsinööri

 

työsuojelutoimikuntaan

-          työhyvinvointipäällikkö, työsuojelupäällikkö

-          hyvinvoinnin kehittämisjohtaja, varajäsen hyvinvointijohtaja

-          palvelujohtaja, varajäsen talouspäällikkö

-          kaupungininsinööri, varajäsen työpäällikkö

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.