Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 88



 

 

Matkailuyritysten kannattava kasvu ja matkailun kansainvälistäminen - Lieksa ja Juuka

 

Kunnanhallitus 15.05.2023 § 88  

155/02.05.02/2023  

 

Valmistelija Elinvoimavastaava Antti Asikainen

 

Asian tausta 

 Juuan kunnanhallitus ja kunnanvaltuuston hyväksymässä elinvoimaohjelmassa yhtenä ohjaavana strategisena asiakirjana toimii Koli Iso Kuva 2050- visio. Elinvoimaohjelmassa tavoitteena mainitaan aktiivisen aluekehittämisen hanketoiminta ja matkailun kehittäminen ja tukeminen. Toimenpiteissä mainitaan kuntien ja elinkeinoyhtiöiden yhteistyö.

 

 Juuan kunta, Lieksan kaupunki ja Lieksa kehitysyhtiö (LieKe) on valmistellut matkailun kehittämishanketta, johon haetaan rahoitusta oikeuden mukaisen siirtymän rahastosta (JTF) Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta. Hankkeen hakijoina ovat Juuan kunta ja LieKe, hallinnoijana toimii LieKe. Juuan kunnan osalta hankkeen valmisteluun on osallistunut elinvoimavastaava. Hanke nivoutuu suurempaan hankekokonaisuuteen eri destinaatioiden kehittämishankkeista.

 

 Hankkeen varsinaiset kohderyhmät sijoittuvat sekä kotimaahan että kansainvälisille markkinoille. Ulkomaisia kohderyhmiä ovat kansainväliset loppukuluttajat eli matkailijat sekä ulkomaiset matkailualan toimijat (matkatoimistot, matkanjärjestäjät sekä erilaiset online travel agency toimijat).

 

 Kotimaassa kohderyhmään kuuluvat matkailijat, matkailuyritykset ja kotimaiset incoming -toimijat, matkanjärjestäjät ja matkailijoille palveluita tuottavat yritykset (mm. kuljetus, välinehuolto, paikallisia tuotteita tuottavat yritykset) sekä tapahtumien järjestäjät.  Välillisiä kohderyhmiä ovat mediat sekä koti- että ulkomailla sekä matkailuorganisaatiot (esim Vuokatti ja Tahko).  Lisäksi välillisiä kohderyhmiä ovat paikalliset yhdistykset, muut alueen yritykset ja asukkaat.

 

 Ryhmähankkeen toiminta-alueena on Kolin matkailualue, jossa on pitkäjänteisesti tehty laajaa yhteissuunnittelua ja matkailun kehittämistä. Kolin matkailualueeseen kuuluvat Lieksa, Koli ja Juuka. Kolin matkailuvisio 2050 valmistui vuonna 2020, mihin on sitouduttu valtuustotasolla niin Juuassa kuin Lieksassakin. Visio ohjaa alueen matkailun kehittämistä ja suunniteltu hankekokonaisuus nähdään välttämättömänä tehtävänä kohti päämäärää.

 

 Hankkeen avulla parannetaan Kolin matkailualueen sekä pohjoisen Lakeland (Tahko, Vuokatti, Bomba, Koli) alueiden ja sen matkailuyritysten tunnettavuutta kansainvälisillä markkinoilla sekä kotimaassa. Matkailualueiden tunnettavuuden lisäksi hankkeen pyrkimyksenä on kehittää matkailualueiden toimijoiden ansaintaa sähköisiä ja matkanjärjestäjien myyntikanavia hyödyntäen. Nyt kuvattu toiminta on välietappi strategiapolulla maakunnan kasvustrategian toteuttamiseen vuoteen 2030 mennessä.

 

 Yksittäisen matkailuyrityksen resurssit ovat usein riittämättömät laajemman kansainvälisen asiakaskunnan tavoittamiseen. Tässä hankkeessa yritys voi olla osa laajempaa kokonaisuutta ja saada siitä kokonaisvaltaista hyötyä omaan liiketoimintaan. Hanke tiivistää myös yhteistyötä tapahtumanjärjestäjien ja matkailusektorin välillä sekä edistää tapahtumatarjonnan kehittymistä ja vakiintumista osaksi matkailutoimintaa. Tapahtumilla on esim. mahdollista pidentää matkailusesonkeja.

 

 Hankkeen toinen iso kokonaisuus on matkailuyritysten kyvykkyyksien kehittäminen niin, että yritys jatkuvasti parantaa valmiuksiaan kansainvälisten ja myös kotimaisten asiakkaiden palvelemisessa. Tämä on tarkoitus toteuttaa niin, että yritysten ansainta kehittyy tiedolla johtamisen, tuotekehityksen ja kohdennetumman markkinoinnin avulla.

 

 Kolin matkailualueella tarvitaan matkailutuotteita, joita voidaan yhteismitallisesti ja järjestelmällisesti yhdistää eri kokonaisuuksiin ja tarjota laajemmalle asiakasmäärälle. Hankkeen toimenpiteinä saadaan kasvatettua yritysten matkailutuotteiden tarjontaa eri kohderyhmille ja liitettäväksi matkaketjuihin sekä tuotepaketteihin. Hanke auttaa yrityksiä vastaamaan kysyntään sekä panostamaan vastuullisuuteen, oikeaan hinnoitteluun ja tuotevalikoimaan, mikä tuo asiakastyytyväisyyttä, lisää kysyntää ja kasvattaa yritysten ansaintaa ympärivuotisesti.

 

 Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2,2 miljoonaa euroa, josta JTF-tuki on 80 %. Hankkeen budjetointiin on varattu rahoitusta neljälle työntekijälle. Juuan kunnan omarahoitusosuus vuosittain on vuonna 2023 9.341 €, vuonna 2024 20.766 €, vuonna 2025 20.766 € ja vuonna 2026 19.900 €. Kokonaispanostus omarahoituksen osalta vuosien 2023-2026 aikana Juuan kunnalta on 70.774 €. Hankekokonaisuus sisältää kaksi suurempaa toimenpidekokonaisuutta, matkailuyritysten kannattava kasvu ja kansainvälistäminen, budjetoinnissa Juuan osuus yritysten kannattavassa kasvussa on 20 % ja kansainvälistämisessä on 15 %.  Muita rahoittajia omarahoitusosuudesta ovat LieKe, Kolin Matkailu Oy sekä Kolin matkailualueen muut yritykset. Hankkeen on tarkoitus alkaa syksyllä 2023 ja päättyä vuoden 2026 lopussa. Hankkeen rahoitus tulisi elinkeinopuolen budjetista, johon lisättiin omarahoitusbudjettia lisätalousarviossa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Juuan kunta osallistuu Matkailuyritysten kannattava kasvu ja matkailun kansainvälistäminen-hankkeeseen, joka toteutetaan vuosina 2023-2026 yhteistyössä Lieksan kehitysyhtiön kanssa ja sitoutuu hankkeen omarahoitusosuuteen 70.774€. Hankkeen omarahoitusosuus maksetaan elinkeinotoimen kustannuspaikalta (1111), tililtä 4741 maksetut rahoitusosuudet.

 

 

Sovellettavat säädökset Kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 1 kohta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Elinvoimavastaava Antti Asikainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.09.