Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 297


- Palkitsemisperiaatteet 2025

 

Palkitsemisperiaatteet 2025

 

Yhteistyötoimikunta 09.12.2024 § 59 

 

 

 

Kunnan strategian toteutumista tukevat palkitsemisperiaatteet kertovat henkilöstölle ja työnhakijoille millaista toimintaa Kontiolahden kunta työnantajana arvostaa. Kontiolahden kunnan strategisena tavoitteena on olla haluttu työnantaja. Tavoitteen vahvistaminen edellyttää henkilöstön pitovoimaan ja saatavuuteen tähtäävien toimenpiteiden suunnittelua ja toteuttamista. Henkilöstön palkitseminen on yksi tavoitetta tukeva osa-alue kunnan henkilöstövoimavarojen johtamisessa. Henkilöstön palkitsemisperiaatteet eivät perustu lakiin tai virka- ja työehtosopimuksiin.

 

Palkitsemisperiaatteista vuodelle 2025 on käyty keskustelu johtoryhmässä sekä välittömässä yhteistoiminnassa henkilöstöpäällikön ja ammattijärjestöjen henkilöstön edustajien välillä. Vuodelle 2024 hyväksytyille palkitsemisperiaatteille ei todettu olevan muutostarpeita vuonna 2025.

 

Asian käsittely on ehdollinen siten, että kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion 2025 sisällyttäen siihen henkilöstön palkitsemisperiaatteiden toteuttamisen edellyttämät määrärahat.

 

Liitteenä on palkitsemisperiaatteet vuodelle 2025.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Käsittelyehdotus:

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedokseen valmistellut palkitsemisperiaatteet vuodelle 2025.

Ohjeet esitetään kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.

Asian käsittely on ehdollinen siten, että että kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion 2025 sisällyttäen siihen henkilöstön palkitsemisperiaatteiden toteuttamisen edellyttämät määrärahat.

 

 Käsittely:

Yhteistyötoimikunta merkitsi tiedokseen valmistellut palkitsemisperiaatteet vuodelle 2025.

Ohjeet esitetään kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.

Asian käsittely on ehdollinen siten, että että kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion 2025 sisällyttäen siihen henkilöstön palkitsemisperiaatteiden toteuttamisen edellyttämät määrärahat.

 

 

Kunnanhallitus 16.12.2024 § 297  

327/01.02.02.03/2024  

 

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2024 § 73 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2025. Kontiolahden kunnan hallintosäännön 3. luvun § 12:n mukaan kunnanhallitus päättää palkkausjärjestelmien, palkitsemisen ja henkilöstöetujen yleisistä periaatteista.

 

Liitteenä on Palkitsemisperiaatteet vuodelle 2024.

 

Lisätietoja: henkilöstöpäällikkö Sari Ahokas, p. 050 525 6208.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä palkitsemisperiaatteet vuodelle 2025.

Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.

 

 Päätös:

Kunnanhallitus päätti hyväksyä palkitsemisperiaatteet vuodelle 2025.

Henkilöstöpalvelut voivat tarvittaessa tehdä teknisiä tarkennuksia ohjeeseen.