RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 329
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sisäisen valvonnan arviointi vuonna 2022
Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 329
613/00.01.03.03/2022
Valmistelija Vs. hallintojohtaja
Sisäisen valvonnan tarkoitus on edistää kunnan toiminnan laadukasta johtamista, riskien ennaltaehkäisyä ja hallintaa, mahdollisuuksien ja vahvuuksien hyödyntämistä, toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja tuloksellisuuden arviointia.
Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkia niitä toiminta- ja menettelytapoja, joilla tilivelvolliset toimielimet, viranhaltijat ja muut esimiehet pyrkivät varmistamaan, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa; lakeja, asetuksia ja viran-omaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan, sekä kunnan omaisuus ja voimavarat turvataan.
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämiseksi johtamisen, ohjauksen, päätöksenteon, seurannan ja arvioinnin prosesseista vastaavat kaupunginjohtaja, kaupungin johtoryhmä, johtavat viranhaltijat ja muut esimiehet. Sisäisen valvonnan organisointia ja toimintaa johtaa kaupunginjohtaja.
Sisäisen valvonnan kokonaisuuteen kuuluu toiminnan arviointi. Arvioinnin tulee olla säännönmukaista, ja sitä tulee toteuttaa kaupungin vastuu- ja tulosalueilla sekä liikelaitoksissa. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan arviointi toteutetaan vuosittain yksikkökohtaisesti. Tulokset kootaan palvelualueittain ja tuodaan hyvinvointilautakunnalle ja liikelaitosten johtokunnille sekä kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.
Vuoden 2022 sisäisen valvonnan arviointi tehtiin syys-lokakuussa. Kysely-lomakkeella arviointia pyydettiin 23 yksikön vetäjältä. Vastaukset saatiin kaikista yksiköstä. Hyvinvoinnin palvelualueelta arviointeja saatiin 12, elinvoiman palvelualueelta 4, johtoryhmästä ja keskitetystä hallinnosta 3, kuntatekniikkaliikelaitoksesta 3 sekä vesihuoltoliikelaitoksesta 1. Hyvinvointilautakunta ja liikelaitosten johtokunnat ovat käsitelleet alaistensa yksiköiden arvioinnit.
Arvioinnin mukaan sisäinen valvonta on kaupungin yksiköissä yleisesti ottaen hyvällä tasolla. Kyselyn väittämissä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan osa-alueille annettiin pisteitä yhdestä kuuteen. Arvosana 1 kuvasi heikkoa tasoa, 6 erinomaista. Arviointien keskiarvot olivat pääosin välillä 4,5-5,5. Kehityskohteeksi kyselyssä nousi riskikartoituksen systemaattisuus yksiköissä. Myös johdon ja henkilöstön koulutusta sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta tarvitaan nykyistä enemmän. Kehityskohteet otetaan huomioon vuoden 2023 talousarvon toiminnallisissa tavoitteissa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä sisäisen valvonnan arvioinnin tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä sisäisen valvonnan arvioinnin tiedoksi.
Lisätietoja Vs. hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |