Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 14



 

 

Kouluterveyskyselyn 2023 tulokset

 

Hyvinvointilautakunta 10.04.2024 § 14  

63/12.02.00.00/2024  

 

Viimeisin THL:n suorittama kouluterveyskysely tehtiin keväällä 2023. Kouluterveyskysely tehdään joka toinen vuosi ja siinä selvitetään oppilaiden koulunkäyntiin ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita. Siihen osallistuvat 4-5-luokkalaiset sekä 8-9-luokkalaiset. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista ja se tehdään nimettömänä.

 

Kevään 2023 kouluterveyskyselyn kaikkien kysymysten tuloksia ei ole Rääkkylän koulu osalta voitu julkaista otoksen pienuuden osalta. Kyselyn verrokkiryhminä ovat hyvinvointialue ja koko maa.

 

Koulun 4-5-luokkalaisten osalta huolestuttavia tuloksia ovat koulu-uupumuksen kokeminen (21,2 %), aamupalan syömättä jättäminen (47,1 %), terveydentilan keskinkertaiseksi tai huonoksi kokeminen (18,2 %) sekä terveystarkastuksen yksilöllisyys ja keskustelevuus (37,9) Näiden kysymysten osalta Rääkkylän 4-5-luokkalaisten tulokset ovat heikompia kuin verrokkiryhmien.

 

Koulun 4-5-luokkalaisten tuloksissa verrokkiryhmää parempia tuloksia saatiin kouluinnostuksen kokemisessa, koulunkäynnistä pitämisessä, luokan rauhallisuudessa, vähintään tunnin päivässä liikkumisessa sekä kouluruokailusta kokonaisuudessaan.

 

Rääkkylän koulun 8-9 luokkien osalta huolestuttavia seikkoja kävi ilmi koulu-uupumuksessa, korkeintaan yhtenä päivänä viikossa liikkumisessa, hyvässä keskusteluyhteydessä vanhempien kanssa sekä yksinäisyyden tunteessa.

 

Verrokkiryhmiä paremmin koulun 8-9-luokkalaisten tulokset olivat koulunkäynnistä pitämisessä, luokan työrauhassa, aikuisen kanssa keskustelumahdollisuudessa, oikeudenmukaisessa kohtelussa, aamupalan syömisessä, kouluruokailussa kokonaisuudessaan sekä kiusaamisen kokemisessa.

 

Kouluterveyskyselyn 2023 tulosten yhteenveto on liitteenä.


Valmistelija:  rehtori Rauni Ronkainen 040-105 3101

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi kouluterveyskyselyn tulokset
vuodelta 2023.

 

Päätös Merkittiin yksimielisesti.