RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 388
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020, kunnanhallituksen lausunto kertomuksessa esitettyihin havaintoihin, valtuusto ym.
Kunnanhallitus 11.10.2021 § 388
133/02.06.01.03/2021 [Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020]
Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 07.06.2021 § 44 allekirjoittanut vuoden 2020 arviointikertomuksen ja jättänyt sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittänyt, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Vuoden 2020 arviointikertomuksessa on yleishallinnon toimialan osalta tehty seuraaviin osa-alueisiin huomiot, joihin kunnanhallituksen tulee antaa selvitys:
4.1. Yleiset taloudelliset tavoitteet
4.2. Kunnanvaltuusto
4.3.1. Yleisjohto
4.3.2. Kehittämispalvelut
4.3.5. Henkilöstöpalvelut
4.3.6. Talous- ja hallintopalvelut
4.3.7. Tiedonhallinta
4.4. Sosiaali- ja terveyspalvelut
Esityslistan liitteenä on tarkempi kooste/kuvaus tarkastuslautakunnan tekemistä huomioista.
Kaikki Tohmajärven kunnan toimielimet ovat käsitelleet kokouksissaan arviointikertomuksen ja antaneet tarkastuslautakunnalle vastaukset huomioihin.
Ympäristölautakunta 31.8.2021 § 92
Sivistyslautakunta 28.9.2021 § 87
Keski-Karjalan musiikkiopisto 14.10.2021
Kunnanhallitus 11.10.2021
Arviointikertomuksessa kunnanhallituksen alaisten toimintojen osalta läheskään kaikki tavoitteet eivät olleet toteutuneet eikä yhden tavoitteen toteutumista voitu edes mitata. Keskushallinnon toimintavuotta 2020 väritti koronaepidemia mutta myös lukuisat henkilöstövaihdokset. On luonnollista, että toimintaympäristön muututtua merkittävästi tavoitteen asetteluajankohdasta, juuri ylinjohto joutuu keskittymään aivan muuhun kuin suunniteltuihin tavoitteisiin. Kuitenkin kunnanhallitus on perehtynyt huolellisesti tarkastuslautakunnan tekemiin lisähuomioihin ja ryhtynyt useisiin toimenpiteisiin.
Monen asian valmistelu (mm. hankintaohjeiden päivittäminen, valtuustoseminaarien pitäminen, kunnanhallituksen esityslistojen toimittaminen, kuntastrategian väliarviointi, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, henkilöstön osaamisen kartoittaminen) on viivästynyt sekä koronasta, henkilöstömuutoksista sekä näiden johdosta aiheutuneesta resurssipulasta johtuen. Mutta henkilöstötilanteen tasapainotuttua työtilanne alkaa tasaantua.
Hankintaohjeiden päivittämiseksi sekä kunnan viranhaltijoille että kunnassa toimiville yrittäjille tullaan järjestämään hankintakoulutusta marraskuussa 2021, jonka jälkeen hankintaohjeistus päivitetään. Vammaisneuvoston muistioiden julkaisuun kiinnitetään jatkossa. Sekä kehittämispäällikkö että vs. kunnanjohtajat ovat toteuttaneet yhdessä ja erikseen mutta myös yhteistyössä KETI:n edustajan kanssa lukuisia yritysvierailuja kesän ja syksyn 2021 aikana.
Yleisesti voidaan todeta, että niin kuin kaikkien toimielinten, niin myös kunnanhallituksen on syytä kiinnittää erityistä huomiota talousarviota vuodelle 2022 laatiessaan, toiminnallisten tavoitteiden mittareiden valitsemiseen. Mittarit asetetuille tavoitteelle tulee valita niin (esim. numeraalinen mutta ei euromääräinen mittari) että tavoitteen toteutumista voidaan arvioida.
Kuntien tehtävät eivät vähene samassa suhteessa kuin taloudelliset/henkilöstöresurssit vähenevät. Työyksiköiden toimintakyvyn ja työntekijöiden työssäjaksamisen turvaaminen varahenkilöjärjestelmän tai ns. kisällitoiminnan kautta ovat hyviä tavoitteita, joita toteutetaan henkilöstöresurssien sallimissa rajoissa taloudellinen tehokkuus vahvasti huomioiden.
Sote-yhdyspintaan ja yhteistyöhön Siun soten palvelutuotannosta vastaavien viranhaltijoiden kanssa pystytään jatkossa kiinnittämään paremmin huomiota, koska 1.8.2021 aloittaneen sivistysjohtajan toimenkuvaa on muokattu enemmän hyvinvointijohtajan tehtävän suuntaan.
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, hallintopällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus selvityksenään kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle toteaa, että kunnanhallitus laatii toiminnallisten tavoitteiden mittarit niin, että niiden avulla toiminnallisten tavoitteiden toteutumista voidaan tosiasiallisesti arvioida. Kunnanhallitus jatkossa myös huomioi, että kunnan toimielinten on tehtävä arviointikertomukseen tehtyjen huomioiden pohjalta tarvittaessa myös johtopäätöksiä.
Päätös
Kunnanhallitus selvityksenään kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle toteaa, että kunnanhallitus laatii toiminnallisten tavoitteiden mittarit niin, että niiden avulla toiminnallisten tavoitteiden toteutumista voidaan tosiasiallisesti arvioida. Kunnanhallitus jatkossa myös huomioi, että kunnan toimielinten on tehtävä arviointikertomukseen tehtyjen huomioiden pohjalta tarvittaessa myös johtopäätöksiä.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |