RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.11.2021/Pykälä 465
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite yritystoiminnan huomioimisesta talousarvion valmistelun yhteydessä
Kunnanvaltuusto 22.02.2021 § 15
Kokoomuksen valtuustorymä luki ja jätti kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:
"Tohmajärven Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että kunta ottaa ensi vuoden talousarviota tai mahdollista kuluvan vuoden lisätalousarviota valmistellessaan yritysloikan, jolla tähdätään etenkin uusien pienyritysten perustamiseen ja nykyisten yritysten toiminnan kehittämiseen ja pysyvien työpaikkojen luomiseen."
Aloitteen on allekirjoittanut kokoomuksen valtuustoryhmän jäsenet.
Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
Kunnanhallitus 15.03.2021 § 108
Asian valmistelija
vt. hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen johtoryhmän valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 22.11.2021 § 465
97/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite uusien pienyritysten perustamisen ja nykyisten yritysten toiminnan kehittämisen ja pysyvien työpaikkojen luomisen huomioon ottaminen vuoden 2022 talousarviota laadittaessa]
Aloitteen tekijät ovat kiinnittäneet huomiota tärkeään asiaan. Tohmajärven kunnassa valmistellaan parhaimmillaan kuntastrategiaa vuosille 2022 - 2025. Tulevassa kuntastrategiassa on mahdollista painottaa kunnan osalta strategisesti tärkeitä asioita kuten vaikkapa yritysten perustamiseen, nykyisten yritysten toiminnan kehitttämiseen ja pysvien työpaikkojen luomiseen liityviä asioita. Kuntastrategiassa on laadinnan osalta on toteutettu kuntalaiskysely, jossa kysyttiin seitsemän kysymyksen avulla kuntalaisten näkemyksiä tulevaa kuntastrategiaa varten. Kysymyksistä kaksi koski suoraan yrittäjyyttä ja saatuja vastauksia esiteltiin syksyllä kunnanvaltuuston seminaariosiossa ja vastaukset löytyvät myös kunnan verkkosivuilta. Tämän lisäksi on järjestetty kuntalaisilta, jossa vierailija puheenvuoron on pitänyt Pohjois-karjalan kauppakamarin uusi toimitusjohtaja Antti Toivanen. Vierailija puheenvuorossa puhuja nosti esille asioita, jotka voivat voisivat olla Tohmajärven kunnan vahvuuksia tulevaisuudessa mm. työpaikkojen syntymiselle ja yritystoiminnan kasvamiselle. Yrittäjille suunnatussa hankintaillassa on käsitelty mm. yrittäjien mahdollisuuksia osallistua julkisiin hankintoihin ja koulutettu yrittäjiä hyödyntämään erilaisia julkisia hankintakanavia. Euron Tontti -kampanja kattaa sekä asuin- että yritystontit, joita markkinoidaan aktiivisesti.
Kunnanhallitus on pitänyt oman kuntastrategiapäivän 15.11. ja kunnanvaltuustolla on vielä oma kuntastrategiaseminaari 25.11. Kuntastrategian valmistelun yhteydessä kuntapäättäjillä on mahdollisuus vaikuttaa tavoitteiden asettamisen kautta asioihin joilla tähdätään yritysloikan ottamisen lisäksi "uusien pienyritysten perustamiseen ja nykyisten yritysten toiminnan kehittämiseen ja pysyvien työpaikkojen luomiseen."
Tohmajärven kunnan viranhaltijat ovat kiinnittäneet vahvaa huomiota yritystoimintaa koskeviin asioihin. Vs. kunnanjohtaja ja kehittämispäällikkö ovat pitäneet aktiivista yhteyttä yrittäjiin ja yrittäjäjärjestöön. Lokakuusta 2021 alkaen on järjestetty joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona yrittäjäkahvit, jossa käsitellään yrittäjiltä tulleita aihealueita ja esitellään kunnan keskeisiä viranhaltijoita ja työntekijöitä yrittäjyyden näkökulmasta. Yrittäjäkahvien aiheina ovat olleet mm. kunnan hankinnat ja hankintaohjelman avaaminen, kunnan päätöksentekoprosessi sekä joulukuun aiheena työllisyys ja työllistäminen. Kunnan facebook-sivuilla on ollut yrittäjätarinoita ja yrittäjän päivää on juhlittu järjestämällä tapahtuma jossa yrittäjien haastatteluja striimattiin verkkoon. Pienyrittäjyyttä ja kiinnostusta mm. yritysyhteistyöhön on kartoitettu myös Tuottajien Talo-hankkeen kautta.
Tohmajärven kunta on mukana myös Keski-Karjalan kehitysyhtiössä (KETI oy), jonka kautta kunta toteuttaa elinkeinoelämään liittyviä palveluita. Tohmajärven kunta KETI:n yhtenä omistajana ohjaa kehitysyhtiön toimintaa omistajan tavoitteiden suuntaan.
Kunnanvaltuusto käsittelee kunnan vuoden 2022 talousarvion joulukuussa 2021. Talouarvion yhteydessä päätetään keinoista ja resursseista mm. yritystoiminnan tukemista varten.
Asian valmistelija
vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy selonteon ja esittää sen valtuustolle vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi selonteon ja esittää sen valtuustolle vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |